• Paperiliitto lupaa: Äänekosken tehtaan avajaisissa ei lakkoilla

    Paperiliiton puheenjohtajan Petri Vanhalan mukaan työmarkkinatilanne "vaatii pienen ihmeen, että työtaisteluilta vältytään."
    Paperiliitto ei suunnittele työtaistelutoimia Äänekosken sellutehtaan avajaisiin keskiviikkona.
    Paperiliitto ei suunnittele työtaistelutoimia Äänekosken sellutehtaan avajaisiin keskiviikkona. Kuva: Pentti Vänskä
    Uutiset
    16.10.201713:56
    Niklas Holmberg

    Paperiliiton puheenjohtajan Petri Vanhalan mukaan liitto ei kaavaile työtaistelutoimenpiteitä keskiviikkona pidettäviin Äänekosken sellutehtaan avajaisiin.

    "Ei suunnitella mitään toimia Äänekosken avajaisiin. On hieno juttu, että uusi tehdas lähtee käyntiin", Vanhala sanoo.

    Liitto on kuitenkin korottanut valmiuttaan työtaisteluiden aloittamiseen. "Kyllä tämä pienen ihmeen vaatii, että työtaisteluilta vältytään."

    Paperiliiton ja Metsäteollisuus ry:n työehtosopimusneuvottelut ovat olleet jäissä jo kuukauden. Edellinen sopimus päättyi syyskuun lopussa.

    Vanhalan mukaan liitolla on valmius neuvotella työnantajan kanssa myös sopimuksen teksteistä. Työnantajan tarjoama nollan prosentin palkankorotus ei kuitenkaan kelpaa.

    "Minkäänlaista yhteydenottoa ei ole työnantajien suunnasta kuulunut. Torstaina meillä on hallitus koolla ja katsomme omia askelmerkkejämme."

    Metsäteollisuus ry:n työmarkkinajohtaja Nina Pärssisen mukaan neuvotteluita ei ole kummankaan osapuolen taholta katkaistu.

    "Keskusteluyhteys osapuolten välillä on, vaikka seuraavaa varsinaista neuvottelutapaamista ei ole sovittu."

    Vanhala epäilee, että työnantajan tavoitteena on, että sopimuskierroksen avaavat muut vientialojen liitot ja paperi seuraa perässä. Hän ei pidä sitä Paperiliiton kannalta ongelmallisena.

    "Jos muut tekevät sopimuksen aikaisemmin, niin sitten tekevät."

    Artikkelin aiheet
    paperiliitto
    Äänekosken tehdas
    työehtosopimusneuvottelut
    Metsäteollisuus ry
    työtaistelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria