

Tänään perjantaina etelästä ehtii hetken aikaa virrata maahamme lämpimämpää ja kosteampaa ilmamassaa. Lämpötila ehtii lännessä kohota lähelle 15 astetta. Lännestä kuitenkin saapuu iltapäiväksi vesisateineen kylmä rintama, jonka jälkipuolella ilmavirtaus kääntyy pohjoisen puolelle ja tuo mukanaan jälleen kylmempää ilmaa. Lauantaina vain etelässä päästään yli 10 asteeseen ja sunnuntaina ollaan maan etelä- ja keskiosassa +5 asteen ja Lapissa nollan molemmin puolin.
Matalapainevoittoisessa säässä myös tuuli voimistuu ajoittain navakaksi ja saa sään tuntumaan selvästi tavanomaista vilpoisemmalta. Toukokuun alkamisen myötä maa-alueiden puuskavaroituksen raja on laskenut 20 metristä 15 metriin sekunnissa, ja tämä varoituskynnys ylittyy jo tänään Suomessa Lappia lukuun ottamatta.

Perjantain aikana sateita esiintyy lähes koko maassa, ja sadekertymät ovat laajalti 5-15 millimetrin luokkaa. Pohjois-Lapissa sataa etenkin illemmalla ja yöllä myös lunta. Lauantai ja sunnuntai ovat hieman vähäsateisempia päiviä, joskin maan pohjoisosassa voi itäpainotteisesti edelleen sataa ajoittain lunta.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.