• Ympäristöhallinnon uudistuksessa vastakkaisia vaihtoehtoja

    Ympäristöhallinnon uudistamiseksi julkistettiin tänään kaksi selvitystä. Esitykset ovat hyvin erilaisia, suorastaan vastakkaisia.
    Uutiset
    11.12.201215:50
    MT toimitus

    Valtion alue- ja paikallishallintoon ehdotetaan uudistuksia.

    Selvityshenkilö Rauno Saari luovutti tänään työ- ja elinkeinoministereille selvityksen, jossa ehdotetaan, että alueellinen ympäristöhallinto keskitettäisiin ely-keskuksiin.

    Nykyisin ympäristöhallinnon tehtävät on jaettu kahdelle eri viranomaiselle. Ympäristövalvonnan tehtävät ovat ely-keskuksissa ja ympäristöluvat aluehallintovirastoissa.

    Täysin päinvastaiseen kantaan päädyttiin toisessa selvityksessä, jonka selvityshenkilö Riitta Rainio luovutti samaan aikaan ympäristöministerille.

    Siinä ehdotetaan kolmea tapaa järjestää aluehallinnon ympäristötehtävät. Vaihtoehtoina on parantaa nykyistä organisaatiota tai perustaa ympäristöministeriön alaisuuteen ohjausyksikkö tai kokonaan uusi valtakunnallinen virasto.

    Selvittäjän mielestä ympäristöhallinnon keskittäminen ely-keskuksille ei ratkaise ongelmia eikä tehosta asioiden hoitoa.

    Hallitus päättää uudistuksista helmikuun loppuun mennessä.

    Artikkelin aiheet
    ympäristöhallinto
    hallintouudistus
    selvitys
    ELY-keskus
    ympäristöministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria