• Kysely: Selvä enemmistö tietotyöläisistä käyttää jo tekoälyä työssään

    Työntekijät näkevät tekoälyn parantavan tehokkuutta ja työn laatua, mutta epävarmuus tekoälyn luotettavuudesta ja tietoturvasta jarruttaa sen laajempaa hyödyntämistä.
    Kyselyn perusteella yli puolet tietotyöläisistä käyttää tekoälyä viikoittain, mutta vain reilu kolmannes on saanut siihen koulutusta tai ohjeistusta työpaikaltaan. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.
    Kyselyn perusteella yli puolet tietotyöläisistä käyttää tekoälyä viikoittain, mutta vain reilu kolmannes on saanut siihen koulutusta tai ohjeistusta työpaikaltaan. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.  
    Uutiset|Tekniikka
    17.11.202509:35
    STT–

    Kolme neljästä suomalaisesta tietotyöläisestä hyödyntää jo tekoälyä työssään, mutta useimmat omatoimisesti ja ilman työnantajan tukea. Tieto käy ilmi teknologiayhtiö HP:n teettämästä kyselystä, johon vastasi hieman yli tuhat suomalaista tietotyöläistä eri toimialoilta.

    Yli puolet tietotyöläisistä käyttää tekoälyä viikoittain, mutta vain reilu kolmannes on saanut siihen koulutusta tai ohjeistusta työpaikaltaan.

    Kyselyn mukaan työntekijät näkevät tekoälyn parantavan tehokkuutta ja työn laatua, mutta epävarmuus tekoälyn luotettavuudesta ja tietoturvasta jarruttaa sen laajempaa hyödyntämistä.

    Artikkelin aiheet
    tekoäly
    tietotyö
    Suomi
    HP
    työntekijät
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | AgXeed-peltorobotti vakuutti kokeilussa tarkkuudellaan ‒ kone noudatti ennakkosuunnitelmaa tarkasti

    Tilaajalle
  • Koneviesti tutustui ensimmäiseen Suomeen tulleeseen AgXeed-peltorobottiin touko-kesäkuussa Köyliössä.

    Koneviesti | AgXeed-peltorobotin anturit ja ohjelmisto korvaavat kuljettajan ‒ sähköinen voimansiirto on hyötysuhteeltaan hyvä

    Tilaajalle
  • Saku Tiaisen valmistama pienkuormaaja näyttää erittäin valmiilta ja pitkälle harkitulta koneelta. Koneen kehittämiseen tähän vaiheeseen onkin vaatinut useamman vuoden.

    Koneviesti | Autojen ja sekalaisten koneiden osista kuormaaja – näin syntyi itse tehty kuormain omalle pihalle