• Metlan Raitio yhdistäisiluonnonvarojen tutkimuksen

    Uutiset
    17.2.201215:00
    Heli Virtanen

    Valtion tutkimuslaitosten rakennetta ollaan uudistamassa.

    Tähän liittyen on väläytelty mahdollisuutta liittää osia tutkimuslaitoksista yliopistojen yhteyteen.

    Metsäntutkimuslaitoksen ylijohtaja Hannu Raitio ei tähän kuitenkaan lähtisi, vaan kokoaisi mieluummin eri luonnonvarojen tutkijat yhteen tutkimus- ja innovaatiokeskukseen, jossa kaikki tutkimus- ja asiantuntijapalvelut saisi yhdeltä luukulta.

    ”Akateeminen toimintaympäristö ei valtion tutkimuslaitosten toimintaa edistäisi”, Raitio sanoi torstaina Helsingissä järjestetyssä metsäpoliittisessa seminaarissa.

    ”Valtion tutkimuslaitokset ovat nykyiselläänkin tehokkaita ja nykyaikaisia.”

    Raitio muistutti, että tutkimuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta kuvaava viittausindeksi on valtion tutkimuslaitoksissa 1,11. Yliopistojen keskiarvo on ainoastaan 1,07.

    HELI VIRTANEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Metla
    Hannu Raitio
    luonnonvarojen tutkimus
    valtion tutkimuslaitokset
    metsäpolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria