• Suotuisat tuulet voivat tehdä Lestijärvestä Keski-Pohjanmaan Kauniaisen

    Tuulivoimainvestointien myötä Lestijärven kunnan kiinteistöverokertymä jopa yli kaksinkertaistuisi.
    Tuulivoimainvestoinnit pelastaisivat toteutuessaan kunnanjohtaja Esko Ahosen mukaan Lestijärven talouden. Osa tuulivoimaloista rakentuisi näköetäisyydelle maa­seutukunnan keskustasta.
    Tuulivoimainvestoinnit pelastaisivat toteutuessaan kunnanjohtaja Esko Ahosen mukaan Lestijärven talouden. Osa tuulivoimaloista rakentuisi näköetäisyydelle maa­seutukunnan keskustasta. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset
    30.11.201810:28
    Jukka Koivula

    Keski-Pohjanmaan maakunnan kaakkoisnurkassa sijaitseva Lestijärvi on ollut 2000-luvulla eräs Suomen pahimmista muutto- ja väestötappiokunnista.

    Esimerkiksi vuonna 2007 kunnan väkiluku väheni peräti neljä prosenttia. Tänään asukkaita on 751, kun vielä vuonna 2012 heitä oli sata enemmän.

    Manner-Suomen toiseksi pienimmässä kunnassa ei kuitenkaan anneta periksi, vaan parempaa tulevaisuutta rakennellaan tuulten varaan.

    "Nykyisillä eväillä väestökehitys ei käänny. On käynyt selväksi, että tuulivoima on Lestijärvelle elämän ja kuoleman kysymys", kunnanjohtaja Esko Ahonen painottaa.

    Tuulivoimasta on Lestijärvellä puhuttu kiivaasti vuodesta 2011, jolloin valmistunut tuulialueselvitys osoitti seudun tuulioloiltaan otolliseksi.

    Kuntapäättäjät ovat suhtautuneet tuulivoimaan alusta asti myönteisesti, mutta suunnitelmia on myös vastustettu siinä määrin, että tuulivoimakaavojen laillisuutta on selvitetty hallinto-oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa asti.

    "Kaavoitussopimus hanketoimijan YIT:n kanssa tehtiin lokakuussa 2013. Oikeusprosesseissa kului yhteensä kaksi ja puoli vuotta. Tammikuussa 2018 tuli korkeimmasta hallinto-oikeudesta päätös, jossa valitukset hylättiin", Ahonen taustoittaa.

    Kunnanjohtajan mukaan yleinen kuntalaismielipide tuulivoimaan on myötämielinen.

    "Toki hiljaisia ja jonkin verran äänekkäitäkin vastustajia on, mutta meillä on tuulivoimamyönteinen hallinto. Niin tekninen lautakunta, kunnanhallitus kuin kunnanvaltuusto ovat yksimielisesti kannattaneet tuulivoiman rakentamista."

    "Täällä on ymmärretty se tosiasia, ettei meillä vaihtoehtoja paljon ole."

    Viimeisimmän suunnitelman mukaan Lestijärvelle nousisi yhteensä 72 massiivista tuulivoimalaa.

    Kiinteistöverokertymä olisi merkittävä, noin kolme miljoonaa euroa vuodessa, jos kaikki voimalat toteutuvat.

    "Kun verokertymämme on nyt kiinteistö- ja tuloveroineen 2,6 miljoonaa euroa vuodessa, puhutaan veropohjan mahdollisesta yli kaksinkertaistumisesta", Ahonen havainnollistaa.

    Jos tuulivoimainvestoinnit toteutuvat koko suunnitellussa laajuudessaan, lupaa kunnanjohtaja tehdä Lestijärvestä Keski-Pohjanmaan Kauniaisen.

    "Meillä olisi mahdollisuus jopa kuntaveron merkittävään alentamiseen Lestijärvellä. Voisimme laskea sen nykyisestä 21 prosentista 18:aan", Ahonen väläyttää.

    Rakennusvaiheessa tuulivoimalat työllistäisivät arviolta noin 350 henkeä. Pysyviä uusia työpaikkoja syntyisi kaikkineen noin 50.

    Artikkelin aiheet
    Lestijärvi
    tuulivoima
    kuntatalous
    investoinnit
    Keski-Pohjanmaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle