• Matkailualan näkymät paranivat viime vuodesta

    Vastanneista yrityksistä yhdeksän prosenttia kertoi pyrkivänsä voimakkaasti kasvuun ja 29 prosenttia pyrkii mahdollisuuksien mukaan.
    Noin viidennes matkailuyrityksistä arvioi henkilökunnan määrän kasvavan seuraavan vuoden aikana, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
    Noin viidennes matkailuyrityksistä arvioi henkilökunnan määrän kasvavan seuraavan vuoden aikana, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN 
    Uutiset
    6.10.202115:00
    STT

    Matkailualan lähiajan suhdanneodotukset ovat merkittävästi paremmat kuin vuosi sitten, mutta tulevaisuudennäkymät koetaan yhä muita toimialoja negatiivisempina, kertoo työ- ja elinkeinoministeriö (TEM).

    Selvityksen mukaan suhdanteen paranemista odottavien osuus matkailualalla on kaksinkertainen verrattuna viime vuoteen. Positiivisista odotuksista huolimatta useampi vastaaja totesi, ettei yritys toivu koronakriisiä edeltäneeseen aikaan. Vastanneista yrityksistä yhdeksän prosenttia kertoi pyrkivänsä voimakkaasti kasvuun ja 29 prosenttia pyrkii mahdollisuuksien mukaan.

    Myös odotukset henkilökunnan määrän kehityksestä ovat positiiviset, ja ne ovat nousseet selkeästi viime vuodesta. Selvityksen mukaan matkailuyrityksistä 21 prosenttia arvioi henkilökunnan määrän kasvavan seuraavan vuoden aikana.

    TEM:in mukaan merkillepantavaa on, että henkilökunnan määrän supistumista odottavien osuus on laskenut merkittävästi viime vuoteen verrattuna.

    Matkailun työllistämisodotukset ovat kuitenkin heikommat kuin koko maassa ja vertailutoimialoilla keskimäärin. Selvityksen mukaan matkailualan pk-yritykset kokevat, että varsinkin yritykselle sopivan työvoiman saatavuus on heikentynyt kahden viime vuoden aikana muita toimialoja enemmän.

    Tiedot perustuvat pk-yritysbarometriin ja ne julkistettiin työ- ja elinkeinoministeriön matkailun vuosiseminaarissa. Matkailualan yrityksistä vastasi pk-yritysbarometriin kesä-heinäkuussa 491 kappaletta.

    Artikkelin aiheet
    matkailuala
    talousnäkymä
    pk-yritykset
    Työ- ja elinkeinoministeriö
    suhdanneodotukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria