• Veroilmoitus tulee täydentää viimeistään huomenna – määräpäivä koskee noin 1,6 miljoonaa palkan- ja eläkkeensaajaa

    Verohallinto saa paljon tietoja automaattisesti, mutta esimerkiksi erilaisista vähennyksistä tulee usein muistaa ilmoittaa itse.
    Jo yli miljoona suomalaista on tehnyt muutoksia esitäytettyyn veroilmoitukseen.
    Jo yli miljoona suomalaista on tehnyt muutoksia esitäytettyyn veroilmoitukseen.  Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva
    Uutiset|Yhteiskunta
    20.5.202410:30
    STT–

    Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna, tiedottaa Verohallinto. Määräpäivä koskee noin 1,6 miljoonaa palkan- ja eläkkeensaajaa. Tänä vuonna ennen viimeistä määräpäivää muutoksia on tehnyt jo yli miljoona suomalaista.

    Verohallinnon mukaan viime vuonna muutoksia esitäytettyyn veroilmoitukseen teki reilut 1,4 miljoonaa henkilöä ja vuonna 2022 reilut 1,2 miljoonaa. Verohallinto lähettää vuosittain noin 5,6 miljoonaa esitäytettyä veroilmoitusta.

    Verohallinto muistuttaa, että esitäytetty veroilmoitus pitää aina tarkistaa, ja jos tiedoissa on virheitä tai puutteita, ne pitää korjata. Verohallinto saa paljon tietoja automaattisesti, mutta esimerkiksi erilaisista vähennyksistä tulee usein ilmoittaa itse. Yleisimpiä vähennyksiä ovat kodin ja työpaikan väliset matkakulut, kotitalousvähennys ja tulonhankkimiskulut.

    Verohallinto tekee kaikille palkansaajille automaattisesti 750 euron suuruisen tulonhankkimisvähennyksen, joten tulonhankkimiskulut kannattaa ilmoittaa vain, jos ne ylittävät 750 euron rajan. Näin käy esimerkiksi silloin, kun tekee yli puolet työpäivistä etätöitä kotonaan. Tällöin voi tehdä työhuonevähennyksen.

    Vähennysten lisäksi myös esitäytetystä veroilmoituksesta puuttuvat tulot viime vuodelta pitää ilmoittaa viimeistään omana veroilmoituksen tarkistamisen määräpäivänä. Esimerkkejä itse ilmoitettavista tuloista ovat vuokratulot, virtuaalivaluuttatulot sekä tulot alustoilla tehdystä sisällöntuotannosta ja myynnistä.

    Osalla palkansaajista ja eläkeläisistä veroilmoituksen määräpäivä oli 7. ja 14. toukokuuta. Pienellä osalla palkansaajista eli toiminimiyrittäjien ja maataloudenharjoittajien puolisoilla veroilmoituksen määräpäivä oli jo 2. huhtikuuta.

    Lisää aiheesta
    • Kotitalousvähennys on remonttityön osuudesta nyt 2 250 euroa henkeä kohti, kun kyse on perusparannuksesta tai kunnostuksesta.

      Talous | Vieläkö ehdin hyödyntää kotitalousvähennyksen, vaikka hallitus päätti leikata sitä? Näin se saattaa supistua

      Tilaajalle
    • Viime vuonna esimerkiksi Verohallinnon verkkopalveluun tehdyistä tunnistutumisista vain noin joka kymmenes tehtiin mobiilivarmenteella.

      Tekniikka | Vain harva suomalainen hyödyntää tätä tapaa viranomaispalveluihin kirjautuessaan − voi parhaassa tapauksessa estää hyvin kalliin vahingon

    • Metsävähennys on puunmyyjälle merkittävä veroetu, jota tulee itse osata vaatia veroilmoituksessa. Metsävähennyksen ansiosta pääomatuloista eli tyypillisesti puukauppatuloista voi vähentää 60 prosenttia, jos tulot ovat peräisin palstalta, joka on ostettu vuoden 1992 jälkeen.

      Metsäpolitiikka | Huomasitko tämän kehysriihestä – metsävähennyksen korotukseen ei puututtu

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle