”Kaikki meni pieleen alusta lähtien, kun alueista ei tehty ennakkoon direktiivien mukaisia arvioita. Otettiin vain isot alueet suojeluun kuulematta maanomistajia”, Ilomantsin Valkeajärven harjualueelta eli Natura-alueen sisällä sijaitsevalta kesämökiltään tavoitettu Hannu Hoskonen sanoo.
Hän oli yksi Pohjois-Karjalassa suojeluhanketta alusta pitäen äänekkäimmin vastustaneista.
Eikä ilomantsilaisen metsätalousinsinöörin ja keskustalaisen vaikuttajan raivo asiaa kohtaan ole laantunut, vaikka enemmistö maanomistajista on jo aikoja sitten tyytynyt kohtaloonsa.
Elettiin 1990-luvun loppua, kun Suomessa valtioneuvosto teki esityksensä Natura 2000 -verkostoksi ja lähetti listan luontoarvoltaan merkittävistä kohteista EU-komissiolle hyväksyttäväksi. Muistutuksia oli sitä ennen tehty liki 13 500 kappaletta ja lausuntoja kirjoitettu toistatuhatta.
Nykyisellään Natura 2000 -verkosto kattaa 5,1 miljoonaa hehtaaria, josta maa-alueita on kolme neljäsosaa ja vesialueita yksi neljännes. Erillisten suojelualueiden lukumäärä on 1 857.
Silloinen Pohjois-Karjalan ympäristökeskuksen luonnonsuojelupäällikkö, nyt eläkkeellä oleva Juha Hämäläinen sanoo, että selvin syy antipatiaan ainakin Pohjois-Karjalassa oli yleinen EU-vastaisuus. Luonnonsuojeluohjelma tarjosi sille ensimmäisen kanavan purkautua ilmoille.
”Natura pidettiin jäsenyysneuvottelujen ajan taka-alalla, ja sitten se tuli tiukoilla aikatauluilla toteutettavaksi. Siinä oli tahallistakin väärinymmärrystä, ja yritettiin korostaa sitä, ettei Natura ole suomalainen suojeluohjelma. Natura sai suhteettoman merkityksen julkisuudessa, vaikka todellisuudessa maa-alueesta 80 prosenttia oli jo entuudestaan suojeluohjelmissa”, Hämäläinen sanoo ja myöntää , että maanomistajien kuulemiset olisi pitänyt toteuttaa paremmin.
”Karttamateriaali oli onnetonta ja ympäristöministeriön tiedottaminen huonoa”, Hämäläinen luettelee virheitä.
Hannu Hoskonen puolestaan korostaa yhä, että suojelu on ylimitoitettua eikä lupausta siitä, että elämä saa alueilla jatkua ennallaan, ole pidetty.
”Mitään ei saa tehdä ilman ympäristöviranomaisten arviointeja. Esimerkiksi metsähakkuita, metsäautoteitä, maa-ainesten käyttöä ei saa tehdä. Kiellot estävät maaseutuelinkeinojen harjoittamista samalla, kun Suomi on syöksymässä sodanjälkeisen historiansa pahimpaan lamaan.”
LIISA YLI-KETOLA