• "Maataloustulolaki takaisin", vaatii perussuomalaisten Kankaanniemi

    Kankaanniemi nostaa ehdotuksensa esille perussuomalaisten puoluelehden kolumnissaan. Maataloustulolaki oli Suomessa käytössä ennen EU-jäsenyyttä.
    Suomessa oli ennen EU-jäsenyyttä käytössä maataloustulolaki. Kyse oli siitä, että valtio ja tuottajajärjestöt kävivät tuolloin määräajoin tuloneuvottelut. Neuvotteluissa sovittiin tulotasosta, joka turvaisi viljelijöille toimeentulon, tuotannon kehittämisen ja talouden vakauden kohtuullisesti kaikissa tilanteissa.
    Suomessa oli ennen EU-jäsenyyttä käytössä maataloustulolaki. Kyse oli siitä, että valtio ja tuottajajärjestöt kävivät tuolloin määräajoin tuloneuvottelut. Neuvotteluissa sovittiin tulotasosta, joka turvaisi viljelijöille toimeentulon, tuotannon kehittämisen ja talouden vakauden kohtuullisesti kaikissa tilanteissa. Kuva: Kai Tirkkonen
    Uutiset
    18.10.201814:36
    Matti Tuominen

    Perussuomalaisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi ehdottaa perussuomalaisten puoluelehden Suomen Uutisten kolumnissaan, että Suomeen säädettäisiin jälleen maataloustulolaki. Näin helpotettaisiin Kankaanniemen mukaan maataloustuottajien elämää.

    Suomessa oli ennen EU-jäsenyyttä käytössä maataloustulolaki. Kyse oli siitä, että valtio ja tuottajajärjestöt kävivät tuolloin määräajoin tuloneuvottelut. Neuvotteluissa sovittiin tulotasosta, joka turvaisi viljelijöille toimeentulon, tuotannon kehittämisen ja talouden vakauden kohtuullisesti kaikissa tilanteissa.

    "Järjestelmä oli toimiva, tosin monimutkainen. Muistelen, että sen hallitsi tarkoin vain silloiset MTK:n puheenjohtaja Heikki Haavisto ja valtiosihteeri Raimo Sailas", Kankaanniemi kirjoittaa.

    Kansanedustaja toteaa, että maataloustuottajat on ajettu byrokratian, markkinavoimien, kaupan ja velkojien armoille.

    "Koko elintarviketaloutemme uhkaa romahtaa, ellei pikaisiin toimenpiteisiin ryhdytä", hän kirjoittaa.

    Kankaanniemen mukaan nyt tarvitaankin uusia, nopeita ja tehokkaita toimenpiteitä suomalaisen ruuantuotannon turvaamiseksi. Yksi näistä toimenpiteistä olisi juuri maataloustulolain säätäminen.

    "Sillä pitää jakaa kotimaisten elintarvikkeiden kuluttajahinta alkutuottajan, jalostuksen, kuljetusten ja kaupan kesken oikeudenmukaisesti. Se ei ole helppoa, mutta välttämätöntä", kansanedustaja toteaa.

    Laki ei automaattisesti tarkoittaisi Kankaanniemen mukaan sitä, että kuluttajahinnat nousisivat. Nykyhinta pitäisi hänen mielestään vain jakaa niin, että jokainen ketjun osa saa hinnasta sellaisen osuuden, joka kattaa kaikki tuotanto- ja investointikustannukset sekä takaa kohtuullisen tuoton jokaiselle osalliselle.

    "Kysymys on aivan perustavaa laatua olevasta asiasta. Jos Suomessa ei ole oman kansan kulutusta vastaavaa tuotantoa keskeisissä tuotteissa, kansakuntamme ei ole itsenäinen eikä turvassa. Laadukkailla tuotteilla on myös vientikysyntää", Kankaanniemi huomauttaa.

    Kankaanniemen kolumni Suomen Uutisten sivuilla

    Artikkelin aiheet
    maataloustulolaki
    Toimi Kankaanniemi
    Perussuomalaiset
    maatalouspolitiikka
    Suomen Uutiset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle