• Professori Benita Heiskanen ei sulje pois Trumpin viraltapanoa

    Kysymys on Heiskasen mukaan nyt siitä, kuinka pitkälle varapresidentti on valmis menemään.
    Uutiset
    7.1.202110:41
    STT

    Turun yliopiston Pohjois-Amerikan tutkimuksen professori Benita Heiskanen ei sulje pois Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpin viraltapanoa.

    Tilanne on nyt niin poikkeuksellinen, että mitään käsikirjoitusta ei ole olemassa, Heiskanen sanoi STT:lle.

    "Trumpin vankimmatkin tukijat, kuten Lindsey Graham, ovat perääntyneet, eivätkä enää tue presidenttiä. Viraltapano on mahdollinen. Periaatteessa tässä on 13 päivää aikaa. Mitch McConnell on irtisanoutunut vaalivilppiväitteistä samoin kuin varapresidentti Mike Pence. Kun molemmat ovat vankasti tukeneet presidenttiä tähän asti, niin onhan tämä täysin uusi tilanne."

    Kysymys on Heiskasen mukaan nyt siitä, kuinka pitkälle varapresidentti on nyt valmis menemään ja johtaako se tilanteeseen entistä pahempaan eskaloitumiseen.

    Tuleva presidentti Biden piti myöhään keskiviikkona Suomen aikaa televisioidun puheen, jossa hän tuomitsi väkivaltaisuudet ja vaati Trumpia puuttumaan tilanteeseen. Heiskasen mukaan puhe oli hyvä, mutta nyt tarvitaan enemmän.

    "Hyvä puhe, mutta pitäisi aika nopeasti päästä niiden korulauseiden ohi. Tietysti pitää ottaa vahva moraalinen johtajuus ja näyttää esimerkkiä. Mutta sen lisäksi pitäisi tehdä konkreettisia ehdotuksia, miten saadaan eri osapuolet keskusteluyhteyteen. Ei pelkästään, että kamppailu on kansakunnan sielusta – pitää saada sitä konkretiaakin siihen."

    Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola toteaa, että presidentti Donald Trump sivuutettiin siinä vaiheessa, kun liittovaltio puuttui kongressin valtaukseen.

    Aaltola ei pidä todennäköisenä, että presidentin viraltapanon mahdollistavaa perustuslain 25. lisäystä sovelletaan Trumpiin.

    Joe Bidenin virkavalan vannomispäivä on parin viikon päässä, 20. tammikuuta. Sen lähestyessä Trump käytännössä sivuutetaan ja valta siirtyy yhä enemmän varapresidentin ja kongressin käsiin, Aaltola ennakoi.

    Artikkelin aiheet
    benita heiskanen
    donald trump
    viraltapano
    Turun yliopisto
    yhdysvaltain politiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle