• Äitienpäivänä palkitaan 33 äitiä

    Uutiset
    11.5.201216:00
    MT toimitus

    Tasavallan presidentti on myöntänyt 33 äidille Valkoisen ruusun ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein tunnustuksena merkittävästä työstä kasvattajana. Kunniamerkit luovutetaan äideille sunnuntaina äitienpäiväjuhlassa Säätytalolla Helsingissä.

    Valkoisen ruusun ritarikunnan I luokan mitali kultaristein voidaan myöntää äidille, joka on ansioitunut lasten ja nuorten esimerkillisenä kasvattajana, kantanut yhteisvastuuta sekä tukenut perhe-elämää ja vanhemmuutta.

    Kunniamerkkejä pyritään myöntämään niin ansiotyössä käyville, yksinhuoltajille kuin maaseudun emännille. Lisäksi huomioidaan eri vähemmistöryhmien, kuten romanien ja saamelaisten edustajia.

    Lasten lukumäärä ei ole määräävä peruste palkitsemiselle. Biologisten äitien lisäksi myös adoptioäitejä ja sijaisäitejä voidaan esittää palkittaviksi. Ehdokkaiden alaikäraja on 40 vuotta.

    Ritarikuntien hallitus myönsi ensimmäisen kerran äideille kunniamerkkejä vuonna 1946.

    Säätytalolla pidettävän äitienpäiväjuhlan järjestää Mannerheimin lastensuojeluliitto yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön kanssa.

    Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio kunnioittavat juhlaa läsnäolollaan. Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson esittää juhlassa valtiovallan tervehdyksen.

    Juhlapuheen pitää Mannerheimin lastensuojeluliiton puheenjohtaja Olli Simell.

    MT

    r myyjä Rebekka Alppiranta, Huittinen

    r päiväkotiavustaja Eivor Eklund-Back,

    Närpiö

    r luokanopettaja Eija Hanhineva, Vihanti

    r toimitusjohtaja Eeva Heikkilä, Pöytyä

    r maatilan emäntä Ritva Huusko, Kajaani

    r maatilan emäntä Katri Hämäläinen,

    Viitasaari

    r lähihoitaja Aino Kaikuranta, Jyväskylä

    r perhepäivähoitaja Terttu Kajava, Orivesi

    r maatalon emäntä Kaarina Kangas,

    Ylitornio

    r sosiaalityöntekijä Anne Kemppinen,

    Imatra

    r perhehoitaja Kristiina Ketola-Orava, Oulu

    r tehdastyöläinen Enni Koivisto, Pori

    r laitoshuoltaja Kaarina Korhonen, Iisalmi

    r terveyskeskuksen hoitaja Irja Kulmala, Loimaa

    r sijaisäiti Ilona Känsäkoski, Kaustinen

    r tehdastyöntekijä Phung Le Nga, Vantaa

    r koulunkäyntiavustaja Pirjo Lilja, Lapinjärvi

    r kotiäiti Heli Lomu, Hämeenlinna

    r toimitusjohtaja, Pirjo Luokkala, Kempele

    r perhehoitaja Marja Moisio, Alavus

    r maatalon emäntä Aune Niemelä, Ranua

    r laitosapulainen Salme Nikkonen, Joensuu

    r kätilö Elvi Peltonen, Sastamala

    r perhehoitaja Kaija Peräinen, Mänttä-Vilppula

    r kodinhoitaja Helka Petäjäniemi, Kolari

    r toimialajohtaja Paula Ranssi, Helsinki

    r perhehoitaja Ritva Räty, Lohja

    r maatilan emäntä Ulla Saukko, Merijärvi

    r perhepäivähoitaja Leena Seppä, Raahe

    r maatilan emäntä Valma Suokas, Nousiainen

    r perhehoitaja Paula Tenhunen, Leppävirta

    r perhehoitaja Tuula Vilokkinen-Saxlund, Multia

    r maatilan emäntä Irja Väänänen, Ristiina

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    äitienpäivä
    Valkoisen ruusun ritarikunta
    kunniamerkki
    Tasavallan presidentti
    Mannerheimin lastensuojeluliitto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria