
Oulussa Nuottasaarentiellä sattui maanantai-iltana onnettomuus, jossa katerpillari hautautui kuljettajineen hakekasaan. Päivystävän palomestarin mukaan hakekasaan oli muodostunut onkalo, jonne puskutraktori tipahti perä edellä. Samalla koneen päälle vyöryi suuri määrä haketta.
Satimeen jääneeseen kuljettajaan saatiin yhteys pelastustöiden aikana. Puskutraktoria kaivettiin esiin toisella työkoneella, ja lopulta kuljettaja saatiin ulos hytistä vahingoittumattomana. Hän ehti olla hakekasan uumenissa reilun tunnin.
Hätäkeskus sai ilmoituksen onnettomuudesta puoli kahdeksan aikaan illalla.