• Nyt sataa ja vähäpukeisia paleltaa, mutta juhannusta saatetaan viettää poutasäässä

    Helteitä ei kannata odotella koko viikkona, kun 20 astettakin jää pitkälti saavuttamatta.
    Sadetta ja sadekuuroja on odotettavissa juhannusaattoon saakka.
    Sadetta ja sadekuuroja on odotettavissa juhannusaattoon saakka. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Sää
    17.6.202507:45
    Antti Jylhä-Ollila

    Tänään tiistaina sadealue liikkuu maamme yli itään. Päivällä sää poutaantuu lännestä alkaen ja pilvipeite rakoilee. Huomenna keskiviikkona ja ylihuomenna torstaina säätyyppi on varsin epävakainen, sadetta tai sadekuuroja tulee monin paikoin.

    Sadekertymiin liittyy epävarmuutta, mutta torstai-iltaan mennessä sadekertymä voi olla maan etelä- ja keskiosassa paikoin yli 20 millimetriä.

    Päivälämpötila vaihtelee 12 ja 20 asteen välillä. Tosin maan eteläisimmässä osassakaan 20 asteen lukemia ei ole juuri odotettavissa.

    Sadekuurot kastelevat koko Suomea juhannuksen alla.
    Sadekuurot kastelevat koko Suomea juhannuksen alla. Kuva: Ilmatieteen laitos

    Juhannuksena sää on enimmäkseen poutainen ja tuuli on heikkoa. Sää on kuitenkin melko viileää ja lämpötila jää koko maassa 20 asteen alapuolelle, Lapissa vain 10 asteeseen. Myös yöt ovat viileitä.

    Juhannussunnuntaina ennusteen epävarmuus kasvaa, lounaasta virtaa lämpimämpää ilmaa mutta myös sateita.

    Juhannuksen jälkeen säätyyppi jatkuu vaihtelevana ja epävakaisena.

    Siirry tästä MT:n sääpalveluun

    Artikkelin aiheet
    sää
    sade
    Juhannus
    Ilmatieteen laitos
    sääennuste
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita