• Mansikan pääsatokausi käynnissä eteläisessä ja keskisessä Suomessa – viilentynyt sää toi helpotusta

    Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto kannustaa aloittamaan jo pakastuspuuhat.
    Tämän vuoden mansikkasesongista on tulossa lyhyt ja nopeatempoinen.
    Tämän vuoden mansikkasesongista on tulossa lyhyt ja nopeatempoinen. Kuva: Lari Lievonen
    Uutiset
    2.7.202010:56
    Mia Jouslehto

    Pitkään jatkuneet suotuisat säät ovat saaneet mansikan pääsatokauden kunnolla käyntiin eteläisessä ja keskisessä Suomessa. Pohjoisemmassakin sato käynnistyy viikon sisällä, kertoo Hedelmän- ja Marjanviljelijäin liitto tiedotteessaan.

    Viime päivien runsaat sateet ovat tuoneet kaivattua kosteutta pelloille ja viilentyneet säät ovat tehneet mansikan laadulle hyvää. Kesäkuun helteet ovat saaneet aikaan kuitenkin sen, että todennäköisesti tämän kesän mansikkasesongista tulee lyhyt ja nopeatempoinen. Mansikoiden pakastus ja säilöntä kannattaa ajoittaa lähiviikkoihin.

    Mansikoita myydään tällä hetkellä tiloilta, kaupoista, toreilta ja marjanmyyntipisteistä. Myös itsepoiminta on käynnistynyt ja on tänä vuonna ollut suosittua kuluttajien keskuudessa.

    Mansikka on herkkä marja, joka ei kestä kovaa käsittelyä, pitkää kuljetusta tai korkeaa lämpötilaa pitkään poiminnan jälkeen, liitto muistuttaa. Mansikka kannattaakin tarjoilla ja pakastaa mahdollisimman tuoreena, silloin marja on parhaimmillaan.

    Jos pakastettavat marjat pääsee poimimaan itse, kannattaa ne kerätä ilman kantaa, mikä vähentää marjojen käsittelyä kotona.

    "Pakastin on hyvä laittaa pakastusasentoon jo päivää ennen pakastuksen aloittamista. Kerralla ei kannata pakastaa yli 10 kiloa, sillä useimpien pakastinten pakastusteho alkaa tätä suuremmalla määrällä kärsiä ja pakastettavan marjan laatu heikkenee", vinkkaa liitto tiedotteessaan.

    Hyvä vinkki kaikille, joilla on pieni pakastin, on viipaloida tai soseuttaa mansikat ennen pakastusta. Silloin niiden tilan tarve laskee noin puoleen.

    Artikkelin aiheet
    mansikka
    mansikan satokausi
    pakastus
    marjanviljely
    Etelä- ja Keski-Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria