• Raisio keskittyy kauraan ja Benecoliin uudessa strategiassaan

    Yhtiö pyrkii kasvamaan ulkomailla yritysostoin.
    Raisio keskittyy toimitusjohtajansa Pekka Kuusniemen vetämänä strategiassaan terveelliseen ruokaan, erityisesti kauraan, Benecoliin ja Elovenaan.
    Raisio keskittyy toimitusjohtajansa Pekka Kuusniemen vetämänä strategiassaan terveelliseen ruokaan, erityisesti kauraan, Benecoliin ja Elovenaan. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    4.12.201814:57
    Jouko Kyytsönen

    Elintarvikeyhtiö Raisio ottaa käyttöön terveelliseen ruokaan pohjautuvan uuden strategian vuoteen 2022 asti. Se rakentuu kahdelle tukijalalle, kolesterolia alentavaan Benecoliin ja kauraan, Raisio tiedotti tiistaina.

    Strategia ei eroa suuresti aiemmasta, jossa terveelliset elintarvikkeet olivat myös pääosissa.

    Yhtiön tärkein tavoite on strateginen kasvu orgaanisesti ja yritysostoin. Yhtiö aikoo laajentua uusille markkina-alueille Euroopassa, mutta samalla vahvistaa ydinliiketoimintojaan.

    Tavoitteena on yli neljän prosentin keskimääräinen vuosittainen liikevaihdon orgaaninen eli toiminnallinen kasvu. Vertailukelpoinen liiketulostavoite on yli 10 prosenttia liikevaihdosta.

    Vuonna 2021 Raision tavoitteena on 260 miljoonan euron liikevaihto ja 32 miljoonan euron vertailukelpoinen liiketulos vuoden 2018 liiketoimintoihin verrattuna. Tänä vuonna yhtiö arvioi liikevaihdokseen 230 miljoonaa ja liiketulokseksi 28 miljoonaa euroa.

    Raisio jatkaa investointeja brändeihin eli vahvoihin tuotemerkkeihin, joita ovat varsinkin Benecol ja Elovena, tutkimukseen ja kehitykseen sekä omaan tuotantoon.

    Ensi vuonna yhtiön uudet liiketoimintasegmentit ovat Terveelliset elintarvikkeet ja Terveelliset ainesosat.

    Terveelliset elintarvikkeet -yksikkö keskittyy kuluttajabrändeihin markkina-alueenaan Eurooppa. Terveelliset ainesosat -yksikköön keskitetään kalanrehut, Benecol-tuotteiden ainesosan myynti sekä viljapohjaisten elintarvikkeiden ja ainesosien myynti teollisuudelle ja suurkeittiöille.

    Yhtiö uudistaa myös osinkopolitiikkansa. Tavoitteena on jakaa vuosittain osinkona 50–100 prosenttia jatkuvien liiketoimintojen osakekohtaisesta tuloksesta. Tämän lisäksi hallitus voi ehdottaa lisäosingon jakamista.

    Artikkelin aiheet
    Raisio
    Benecol
    elintarvikestrategia
    Elovena
    yritysosto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle