• Lidlissä tehtiin uusi ennätys: Muovikasseja ostettiin vähemmän kuin koskaan − hurja lasku viime vuoteen verrattuna

    Kesäkuussa Lidlissä ostettiin muovikasseja vähemmän kuin koskaan.
    Asiakkaat pakkaavat ostokset yhä useammin omaan kauppakassiin. Kuvituskuva.
    Asiakkaat pakkaavat ostokset yhä useammin omaan kauppakassiin. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Kauppa
    29.7.202615:00
    Ulrika Eerola Hovio

    Lidlissä ostettiin kesäkuussa vähemmän muovikasseja kuin koskaan, kerrotaan Lidlin tiedotteessa. Niitä ostettiin 27 prosenttia vähemmän vuosi sitten samaan aikaan.

    Muovikassien ostaminen on ollut laskusuhdanteista. Kesäkuussa niitä ostettiin 7,8 prosenttia vähemmän kuin toukokuussa ja 21,4 prosenttia vähemmän kuin tammikuussa.

    ”On ilahduttavaa nähdä, että muutos vaikuttaa pysyvältä! Kulutustottumusten muuttaminen on hidasta, mutta tässä näkyy, että se on mahdollista. Muovikassien ostamiseen ei siis ole tullut vain hetkellistä pudotusta eikä se ole jäänyt junnaamaan paikoilleen, vaan jatkaa edelleen laskuaan. Muovikassien myyntivolyymit ovat sen verran isoja, että vajaan kahdeksan prosentin laskulla saadaan merkittäviä tuloksia” kertoo Lidlin vastuullisuuspäällikkö Annu Puurula tiedotteessa.

    Paperikassien myynti on pysynyt viimeiset kuukaudet samalla tasolla.

    EU on määrittänyt tavoitteeksi enintään 40 muovikassia vuosittain henkilöä kohden.

    Lidl on tavoitellut pienempiä muovikassien ostomääriä muistuttamalla asiakkaita omien kauppakassien käytöstä ja nostamalla muovikassin hintaa 59 senttiin.

    Hinnankorotuksella oli välitön vaikutus ja se tiputti muovikassien myyntiä 15 prosenttia.

    Paperikassien myynti on pysynyt viimeiset kuukaudet samalla tasolla. Muovikassittomien ostoskertojen osuus oli 83,1 prosenttia kesäkuussa.

    ”Tämä kertoo, että on opittu ottamaan entistä enemmän oma kassi mukaan, eikä muovikassien ostaminen ole siirtynyt paperikassien ostamiseen. Tämä on ollut tavoitteenamme koko ajan: saada asiakkaat käyttämään ostoskassien kantamiseen niitä laukkuja ja kasseja, jotka heiltä jo löytyy. Oma kassi on paras kassi!”, Puurula sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Yksittäisenä myytävä muovikassi on ostosten kuljettamisen jälkeenkin kallis ja epäekologinen vaihtoehto roskapussiksi.

      Yhteiskunta | Hinnan nostaminen tepsi: Muovikassien myynti S-ryhmässä väheni noin kymmeneksen

      Tilaajalle
    • Mikäli muovikasiin päätyy ostamaan, olisi sitä hyvä käyttää useaan kertaan ennen kuin siitä luopuu esimerkiksi roskapussina. Arkistokuva.

      Kauppa | Tavoitteena alle 40 muovikassia henkilöä kohti vuodessa, Lidl nosti EU:n tavoitteen nimissä hintaa merkittävästi

    • Kassalta ostettu muovikassi ei ole Lidlin vastuullisuuspäällikkö Annu Puurulan mukaan ekoteko.

      Kauppa | Suomalaiset kuluttavat liikaa muovipusseja – kassalla myytävien pussien muovin määrä voi yllättää

    Artikkelin aiheet
    muovikassi
    Lidl
    vastuullisuus
    kulutustottumus
    paperikassi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla