• Älykellot ja pölynimurit käyvät kaupaksi suomalaisille – "Kodin helpompaan siistinä pitämiseen ja sen myötä vapaa-ajan lisäämiseen ollaan valmiita satsaamaan"

    Kamerakaupan taantuma jatkui.
    Viihde-elektroniikan, kodin tietotekniikan sekä isojen ja pienten kodinkoneiden myynti kasvoi tammikuusta kesäkuuhun 2,2 prosenttia verrattuna vastaavaan aikaan vuonna 2018. Kuvituskuva.
    Viihde-elektroniikan, kodin tietotekniikan sekä isojen ja pienten kodinkoneiden myynti kasvoi tammikuusta kesäkuuhun 2,2 prosenttia verrattuna vastaavaan aikaan vuonna 2018. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    12.8.201911:13
    Tuovi Mäkipere

    Viihde-elektroniikan, kodin tietotekniikan sekä isojen ja pienten kodinkoneiden myynti kasvoi tammikuusta kesäkuuhun 2,2 prosenttia verrattuna vastaavaan aikaan vuonna 2018, kertoo Elektroniikan Tukkukauppiaat ETK ry tiedotteessaan.

    Esimerkiksi älypuhelimien kysyntä laski 4,4 prosenttia ja kamerakaupan taantuma jatkui 11,1 prosentin vauhtia.

    Tiedot käyvät ilmi kodintekniikkaindeksistä 1–6/ 2019.


    Suurin osa kotiin hankittavista televisioista on 4k uhd -malleja, ja niiden myynti kasvoi vuoden ensimmäisellä puoliskolla 5,9 prosenttia. Kappalemäärissä kasvua mitattiin 18,4 prosenttia.

    "Kun tarkkuus kasvaa ja kuvanlaatu kehittyy, sisältöä halutaan katsoa yhä isommalta ruudulta. Niinpä 55- ja 65-tuumaisten mallien myynti edustaa jo 60 prosenttia koko tv-kaupasta", kertoo ETK ry:n elektroniikkajaoston puheenjohtaja  Markus Nummisalo.

                                                        

    Älykellojen myynti kasvoi peräti 80,7 prosenttia verrattuna viime vuoteen. Suosion kasvua selittää Elektroniikan Tukkukauppiaiden mukaan uusien mallien kehittyneet ominaisuudet sekä se, että yhä useampi haluaa seurata liikkumistaan, palautumistaan ja niin edelleen.

    Pölynimurien myynnissä nähtiin kasvua 27,5 prosenttia, ja sitä ovat vauhdittaneet erityisesti robotti-imurit ja varsi-imurit.

    "Kodin helpompaan siistinä pitämiseen ja sen myötä vapaa-ajan lisäämiseen ollaan valmiita satsaamaan", kertoo  Lauri Paavola ETK ry:n Pienet kodinkoneet -jaostosta.

    Artikkelin aiheet
    älykellot
    pölynimurit
    kodintekniikka
    Suomen kuluttajat
    Elektroniikan Tukkukauppiaat ETK ry
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle