• Kokoomus ei hyväksy metsätilamaksua

    Uutiset
    15.2.201315:00
    Janne Impiö

    Petteri Orpon mielestä hallituksen on puuttuvat puukaupan perusongelmiin lähivuosien kuluessa. Pikaisiin toimiin ei ole varaa.

    ”Metsätilojen pirstaloituminen jatkuu edelleen, vaikka kehityksen pitäisi jatkua aivan toiseen suuntaan. Vaikea taloudellinen tilanne estää nyt nyt esimerkiksi sukupolvenvaihdoksia edistävien kannustimien käytön.”

    Hänen mielestään alan ammattilaisten pitäisi pohtia erilaisia keinoja. Tarjoaisivatko yhteismetsät tai metsärahastot jonkinlaisen ratkaisun puukauppaan, hän pohtii.

    Kokoomus ei hyväksy suomalaisille metsänomistajille ehdotettua pinta-alaperusteista metsäveroa.

    Puukaupan vauhdittajaksi kaavailtu metsätilamaksu ei myöskään saa puolueen kannatusta.

    Orpo muistuttaa, että hallituspuolueet sopivat hallitusneuvotteluissa, ettei nykyistä kiinteistöveroa laajenneta maa- ja metsätalousmaahan.

    ”Hallitusohjelmasta pidetään kiinni. Metsämaksut ja muut kannusteet olivat elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren henkilökohtaista pohdiskelua. Ne eivät ratkaise puukauppaan liittyviä ongelmia.”

    Orpon mielestä olisi erikoista mennä metsänomistajien verotuksessa toiseen suuntaan, sillä vasta vähän aikaa sitten päätettiin siirtyä puukaupan verottamiseen,

    ”Metsätilamaksut eivät toimi. Ne voisivat jopa vaikeuttaa kaupankäyntiä. Käsitykseni mukaan puukauppa käy nyt kohtuullisesti.”

    JANNE IMPIÖ

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Kokoomus
    metsätilamaksu
    puukauppa
    metsäverotus
    Petteri Orpo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle