• Jarmo Tauriainen ajoi parivaljakolla PM-kultaa

    Uutiset
    17.7.201316:00
    Kaijaleena Runsten

    Valjakkoajon PM-kilpailut Tanskassa tuottivat hienosti kolme mitalia, yhden joka väriä.

    Ensi kertaa koitokseen osallistunut Jarmo Tauriainen teki valjakollaan Yk Dark Pierron ja Yk Dark Ulkjen hienon suorituksen nousten viimeisessä lajissa tarkkuusajossa kolmossijalta kokonaiskisan voittoon. Hän voitti myös ensimmäisenä ajetun koulukokeen.

    Tove-Maria Holmasto ajoi Siclavy Cicero ja Pluto Hires -parin kuudenneksi ja täydensi Tauriaisen työtä niin, että joukkueena he nousivat kakkosiksi.

    Molemmat ajoivat loistavan hyvin. He tekivät uskomattomat suoritukset.

    ”Tämä on todella hieno juttu suomalaiselle valjakkoajolle”, itse aiemmat kaksi PM-kisaa parivaljakoissa voittanut joukkueenjohtaja Ben Simonsén kehui tyytyväisenä.

    Poniyksiköiden pronssin toi joukkue Leena Kalalahti / Vuohimäen Havu, Hannu Kalalahti / Hessin Vihtori ja Raisa Takkinen / Hipon Rolle.

    Leena Kalalahti oli henkilökohtaisessa kisassa kuudes ja Hannu Kalalahti seitsemäs.

    Suomi osallistui Tanskan Vendsysselissä pidettyihin kisoihin pitkästä aikaa isolla joukkueella. Mukana oli myös kaksi kilpailijaa hevosyksiköissä ja neljäs jäsen poniyksiöissä.

    Hienon valjakkoviikonlopun täydensi Suomen kärkikuski Jouni Heikinheimo. Keski-Euroopassa valmentautuva Heikinheimo luotsasi El Carillon tasokkaan kansainvälisen kisan neljänneksi.

    Kilpailu käytiin Tsekkien Nebanicessä.

    KAIJALEENA RUNSTEN

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    valjakkoajo
    Jarmo Tauriainen
    PM-kilpailut
    Tanska
    ratsastusurheilu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria