• Suomalaisten kulutuksen hiilijalanjälki lähes puolittunut 2000-luvulla – energiantuotanto on puhdistunut, mutta kotitaloudet haalivat tavaraa

    Suomessa eniten ovat vähentyneet asumisen päästöt, noin 60 prosenttia. Liikkumisen päästöt ovat vähentyneet 43 prosenttia, tavaroiden ja palveluiden kulutuksen 32 prosenttia ja elintarvikkeiden 17 prosenttia.
    Suomen ympäristökeskuksen mukaan vuonna 2021 kunkin suomalaisen hiilijalanjälki oli keskimäärin 7,7 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia, kun vuonna 2000 luku oli noin 14 tonnia. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO.
    Suomen ympäristökeskuksen mukaan vuonna 2021 kunkin suomalaisen hiilijalanjälki oli keskimäärin 7,7 tonnia hiilidioksidiekvivalenttia, kun vuonna 2000 luku oli noin 14 tonnia. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO.  
    Uutiset|Ympäristö
    11.4.202409:30
    STT– & Katja Lamminen

    Suomalaisten kotitalouksien kulutuksen keskimääräinen hiilijalanjälki on pienentynyt lähes puolella 2000-luvun aikana, kertoo Suomen ympäristökeskus (Syke). Vuonna 2021 kunkin suomalaisen hiilijalanjälki oli keskimäärin 7,7 tonnia hiilidioksidiekvivalentteina, kun vuonna 2000 luku oli noin 14 tonnia.

    Syken mukaan muutoksen taustalla on tuotannon kasvihuonekaasupäästöjen väheneminen Suomessa ja ulkomailla. Suomessa etenkin energiasektori on puhdistunut, mikä välittyy kaikkeen tuotantoon.

    Sen sijaan kotitalouksien kulutus on kasvanut ja suuntautuminen hieman enemmän päästöjä aiheuttaviin tuotteisiin. Tavaroiden osuus suomalaisten hiilijalanjäljestä on kasvanut kymmenestä kuuteentoista prosenttiin vuosina 2000–2021.

    Tarkastelujaksolla eniten ovat vähentyneet asumisen ja siihen liittyvän energiankulutuksen päästöt, noin 60 prosenttia. Liikkumisen päästöt ovat vähentyneet 43 prosenttia, tavaroiden ja palveluiden kulutuksen 32 prosenttia ja elintarvikkeiden 17 prosenttia.

    ”Laskennassa pystytään nykyisin ottamaan aiempaa paremmin huomioon tuontituotteiden valmistuksen aiheuttamat päästöt.” Hannu Savolainen

    Syke kertoo tiedotteessa, että sen aiemmin tuottamat arviot suomalaisen keskimääräisestä kulutuksen hiilijalanjäljestä ovat tarkentuneet.

    ”Laskennassa pystytään nykyisin ottamaan aiempaa paremmin huomioon muun muassa tuontituotteiden valmistuksen aiheuttamat päästöt”, Hannu Savolainen Sykestä kertoo.

    Ihmisten henkilökohtaisilla ratkaisuilla, jotka liittyvät asumiseen, liikkumiseen, ruokaan ja erilaisten tavaroiden ja palveluiden ostamiseen, on suuri merkitys Suomen hiilijalanjäljelle. Suomen kulutusperäisistä kasvihuonekaasupäästöistä noin 60 prosenttia aiheutuu kotitalouksien kulutuksesta.

    Moniin muihin maihin verrattuna suomalaisten hiilijalanjälki on yhä suurehko. Esimerkiksi intialaisten hiilijalanjälki on alle 2 tonnia. Toisaalta öljyvaltioissa hiilijalanjälki on huomattavasti suurempi. Hiilijalanjälkiä voi vertailla täällä.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä