• Finnair: Lennot Shanghaihin ja Souliin jatkuvat lentorahtien hinnan nousun ansiosta

    Sen sijaan lennot Osakaan Japaniin ja Hongkongiin perutaan huhtikuun loppuun saakka.
    Finnairin mukaan lentojen jatkamisen mahdollistaa lentorahtien hinnan nousun jatkuminen.
    Finnairin mukaan lentojen jatkamisen mahdollistaa lentorahtien hinnan nousun jatkuminen. Kuva: LEHTIKUVA / Emmi Korhonen
    Uutiset
    7.3.202219:05
    STT

    Finnair kertoo jatkavansa lentoja kerran viikossa Shanghaihin Kiinaan ja kolme kertaa viikossa Souliin Etelä-Koreaan. Yhtiön mukaan lentojen jatkamisen mahdollistaa lentorahtien hinnan nousun jatkuminen.

    Sen sijaan lennot Osakaan Japaniin ja Hongkongiin perutaan huhtikuun loppuun saakka.

    Lentoajat Shanghaihin ja Souliin pitenevät, sillä koneet joutuvat kiertämään etelän kautta Venäjän ilmatilan sulun vuoksi. Paluulento Soulista voi tapahtua myös pohjoista reittiä pitkin.

    Aiemmin Finnair on kertonut jatkavansa lentoja Tokioon, Bangkokiin, Delhiin, Phuketiin ja Singaporeen kiertoreittiä.

    "Pyrimme säilyttämään Aasian yhteytemme siinä määrin, kun se tässä haastavassa tilanteessa on mahdollista", kertoo Finnairin kaupallinen johtaja Ole Orver tiedotteessa.

    Artikkelin aiheet
    Finnair
    lentoliikenne
    aasian lennot
    venäjän ilmatila
    lentorahti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria