• Tiilikainen vaatiitoimia työllisyydenparantamiseksi

    Uutiset
    10.2.201415:00
    MT toimitus

    Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kimmo Tiilikaisen mielestä Suomi tarvitsee nopeasti kasvu- ja työllisyysohjelman, jolla linjataan yrittäjyys- ja teollisuuspolitiikkaa.

    Tiilikaisen mukaan Suomeen tarvitaan 200 000 uutta työpaikkaa: ”Muutoin emme selviä kestävyys- emmekä muistakaan vajeista.”

    ”Hallituksella on ollut kolme vuotta aikaa. Tuona aikana Suomen ongelmat ovat vain kärjistyneet. Työttömänä on jopa 400 000 suomalaista. Monilla alueilla työttömyysluvut ovat 1990-luvun lamavuosien tasolla.”

    Tiilikaisen mielestä hallitukselta puuttuvat edelleen ratkaisut uusien työpaikkojen luomiseksi. Suomi on leikkausten ja veronkorotusten suossa.

    ”Hallitus toivoo yhteisöveron alennuksen tuovan työpaikkoja. Sen myönteiset vaikutukset tulevat vasta vuosien päästä, jos tulevat. Toistaiseksi päätöksestä eniten hyötyvät suuryritykset ovat kertoneet vain irtisanomisista”, Tiilikainen toteaa.

    ”Maaliskuun kehysriihessään hallituksella on vihoviimeinen mahdollisuus muuttaa Suomen suunta ja lunastaa suomalaisille antamansa työllisyyslupaukset.”

    Tiilikainen näkee, että yrittäjät ja luonnonvara-alan edustajat ovat avainasemassa kasvu- ja työllisyysohjelman laatimisessa.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    työllisyys
    teollisuuspolitiikka
    yrittäjyys
    hallitus
    Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle