• Kokoomuksen Timo Heinonen kritisoi valtiovarainministeriön budjettiehdotusta: "Kiihdyttää väistämättä kaupungistumista"

    Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksen mukaan polttoainevero nousee 250 miljoonalla eurolla ensi vuonna.
    "En uskonut, että keskustan johdolla tällaista olisi tehty sillä lasku tulee heille, joiden on yksinkertaisesti pakko käyttää omaa autoa", Heinonen kummastelee tiedotteessa.
    "En uskonut, että keskustan johdolla tällaista olisi tehty sillä lasku tulee heille, joiden on yksinkertaisesti pakko käyttää omaa autoa", Heinonen kummastelee tiedotteessa. Kuva: Carolina Husu
    Uutiset
    16.8.201918:00
    Matti Tuominen

    Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen on huolissaan valtiovarainministeriön ensi vuoden budjettiehdotukseen sisältyvistä polttoaineveron korotuksista. Hänen mukaansa korotus iskee rajusti maaseudulla asuviin ja kaikkiin, joiden on pitkien etäisyyksien maassa välttämätöntä ajaa omalla autolla.

    "Tämä on todella iso menoerä maaseudulla asuville ja kiihdyttää väistämättä kaupungistumista. En uskonut, että keskustan johdolla tällaista olisi tehty sillä lasku tulee heille, joiden on yksinkertaisesti pakko käyttää omaa autoa", Heinonen kummastelee tiedotteessa.

    Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksen mukaan polttoainevero nousee 250 miljoonalla eurolla ensi vuonna. Korotus nostaa polttoaineen hintaa arviolta 6,5 sentillä litralta. Heinonen huomauttaa, että pidempiä työmatkoja pendelöiville lasku voi olla jopa satoja euroja vuodessa.

    "Polttoaineen korotukset tulevat näkymään myös kuljetusten hinnoissa ja lopulta myös tavaroiden ja tuotteiden hinnoissa. Vaikutukset ovat julkisuudessa kerrottua suuremmat", hän sanoo.

    Heinonen myöntää, että myös kokoomus esitti vaaliohjelmassaan korotuksia polttoaineveroon. Puolueen vero-ohjelmassa korotukset olisi kompensoitu keventämällä työnteon verotusta.

    "Nyt tätä ei tehdä, ja näin polttoaineen hinnannousu on suoraan pois ihmisten arjesta", Heinonen lisää.

    Kansanedustaja toivoo, että keskusta nostaisi polttoaineverojen korotukset ja työn verotuksen kiristymisen uudelleen harkintaan budjettiriihessä.

    "On vaikea uskoa, että keskustan kannattajat hyväksyisivät tällaisia verotuksen muutoksia. Niitä on syytä harkita uudelleen ja perua tai kompensoida työnverotusta vastaavasti keventäen", hän sanoo.

    Lue lisää:

    Tällainen on valtiovarainministeri Lintilän ehdotus ensi vuoden budjetiksi: Työllisyystilanne paremmaksi, investoinnit kasvuun

    Artikkelin aiheet
    Timo Heinonen
    Valtiovarainministeriö
    budjettiehdotus
    polttoainevero
    kaupungistuminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria