• Ukraina kertoo saartaneensa venäläisjoukot strategisesti tärkeässä Lymanin kaupungissa

    Venäjältä kului keväällä viikkokausia Donetskin alueella sijaitsevan Lymanin valtaamiseen.
    Viranomaisten mukaan 25 siviiliä kuoli perjantaina Zaporizhzhjassa Venäjän ohjusten osuttua markkinapaikalle, jonne saattue oli pysähtynyt. LEHTIKUVA / AFP.
    Viranomaisten mukaan 25 siviiliä kuoli perjantaina Zaporizhzhjassa Venäjän ohjusten osuttua markkinapaikalle, jonne saattue oli pysähtynyt. LEHTIKUVA / AFP.  
    Uutiset|Politiikka
    1.10.202213:19
    STT

    Ukrainan armeija kertoo saartaneensa tuhansia venäläissotilaita strategisesti tärkeässä Lymanin kaupungissa Itä-Ukrainassa. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

    Ukrainan armeijan edustajan mukaan kaupungissa on ollut noin 5 000–5 500 venäläissotilasta, mutta määrä on voinut kutistua viime aikoina miestappioiden ja kaupungista karanneiden sotilaiden myötä.

    Yhdysvaltalainen ajatushautomo Institute for the Study of War (ISW) arvioi perjantaina ukrainalaisjoukkojen mahdollisesti valtaavan Lymanin viikonlopun aikana.

    Kaupungin valtaaminen olisi Ukrainalle merkittävä voitto, sillä Venäjä on käyttänyt Lymania logistiikka- ja kuljetuskeskuksena operaatioissaan Donetskin alueen pohjoisosassa.

    Perjantaina Donetskin venäläishallintoa johtava Denis Pushilin kertoi Ukrainan joukkojen jo osittain piirittäneen Venäjän miehitysjoukot Lymanin kaupungissa. Pushlinin mukaan ukrainalaiset olivat myös osittain vallanneet kaksi kaupungin lähellä sijaitsevaa kylää.

    Venäjältä kului keväällä viikkokausia Donetskin alueella sijaitsevan Lymanin valtaamiseen.

    Venäjän perjantainen isku humanitaariseen saattueeseen Zaporizhzhjassa kielii Venäjän joukkojen ampumatarvikepulasta, erityisesti pidemmän kantaman tarkkuusohjusten pulasta, arvioi Britannian sotilastiedustelu.

    Venäjän uskotaan käyttäneen iskussa S-300-ilmatorjuntaohjuksia, jotka on suunniteltu pikemminkin lentokoneiden ja saapuvien ohjusten alasampumiseen kuin maakohteisiin käytettäviksi.

    Viranomaisten mukaan 25 siviiliä kuoli ohjusten osuttua markkinapaikalle, jonne saattue oli pysähtynyt. Noin 50:n kerrottiin loukkaantuneen.

    Saattue oli matkalla noutamaan ihmisiä pois Venäjän miehittämältä alueelta. Venäjä tulitti ennen saattueiskua useita kaupunkeja alueella, muun muassa läheistä Dniproa.

    Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kutsui iskun jälkeen Telegram-viestissään Venäjää terroristivaltioksi.

    Venäjän asettaman miehityshallinnon edustajan Vladimir Rogovin mukaan saattueeseen iskivät ukrainalaiset itse.

    Artikkelin aiheet
    Ukrainan ja Venäjän sota
    Donetskin alue
    Lyman
    sotilasoperaatiot
    Venäjän isku Zaporizhzhjassa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa