• "Pelkkä valmistusmaa ei vielä kerro todellisesta kotimaisuusasteesta" – S-ryhmän uusi laskuri näyttää ostosten raaka-aineiden kotimaisuuden

    Hyvää Suomesta -merkki tulee syksyn aikana S-kauppojen hyllynreunaetiketteihin.
    Ostamiensa tuotteiden kotimaisuutta pystyy jatkossa seuraamaan sekä S- että K-ryhmien mobiilisovelluksissa.
    Ostamiensa tuotteiden kotimaisuutta pystyy jatkossa seuraamaan sekä S- että K-ryhmien mobiilisovelluksissa. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    4.9.201915:45
    Terhi Torikka

    S-ryhmä kertoo tuovansa mobiilisovelluksensa Omat ostot -osioon lokakuussa kotimaisuuslaskurin, joka erottelee toisistaan raaka-aineiltaan ja valmistukseltaan kotimaiset tuotteet sekä Suomessa valmistetut tuotteet.

    Lisäksi S-ryhmä kertoo lisäävänsä kotimaisuudesta kertovan Hyvää Suomesta -merkin kaikkien S-ruokakauppojen hyllynreunaetiketteihin.

    "Ihmiset haluavat tietää, mistä ruoka tulee. Pelkkä valmistusmaa ei vielä kerro ruoan todellisesta kotimaisuusasteesta, ja siksi haluamme näyttää kotimaisuuden eri ulottuvuudet", sanoo kaupallinen johtaja Ilkka Alarotu S-ryhmän vähittäiskaupasta.

    "Laskurin avulla asiakkaidemme on entistä helpompi valita tuotteita, joissa sekä raaka-aineet että työ ovat omasta maasta."

    S-ryhmän laskuri havainnollistaa kotimaisten ruokaostosten osuuden kahdella tasolla.

    Ensimmäisellä ovat tuotteet, joiden kotimaisuuden takaavat suomalaisesta raaka-aineesta ja työstä kertovat Hyvää Suomesta ja Sirkkalehti -merkit. Toisella tasolla ovat tuotteet, jotka on valmistettu Suomessa. Lisäksi laskuri näyttää ulkomaiset ruokaostokset omana listanaan.

    S-ryhmä julkaisee ruoan kotimaisuuslaskurin S-mobiilin Omat ostot -palvelussa. Se on S-ryhmän asiakasomistajille tehty palvelu, jonka avulla voi seurata ostoksiaan ja arvioida omaa kulutustaan.

    Palvelulla on 200 000 käyttäjää, ja määrä on S-ryhmän mukaan kovassa kasvussa. Palveluun voi kirjautua S-mobiili-sovelluksella älypuhelimessa tai S-kanava.fi-sivulla.

    Syksyn aikana kaikkien S-ryhmän ruokakauppojen hyllynreunaetiketteihin tulee Hyvää Suomesta -merkki.

    "Suomalaiset haluavat suosia suomalaista ruokaa, mutta kotimaisuuden varmistaminen ei aina ole ihan helppoa. Pakkauksissa oleva Hyvää Suomesta -merkki ohjaa kotimaisiin valintoihin", toteaa toiminnanjohtaja Anni-Mari Syväniemi Ruokatiedosta.

    Häne mukaansa merkin tuominen hyllynreunoihin helpottaa valintaa huomattavasti ja sitä kautta vahvistaa myös kotimaista ruokaketjua.

    K-ryhmä otti oman laskurinsa käyttöön alkuvuodesta.

    Lisää aiheesta:

    K-ryhmän uusi palvelu paljastaa ostosten kotimaisuuden

    Artikkelin aiheet
    S-ryhmä
    kotimaisuuslaskuri
    Hyvää Suomesta
    ruoan kotimaisuus
    S-mobiili
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria