• Selvitys: Alue- ja kuntavaalien yhdistäminen hämmensi nuorehkoja ja iäkkäimpiä äänestäjiä

    Osalle äänestäjistä oli jäänyt epäselväksi ketä ehdokasta heidän oli mahdollista äänestää, millä numerolla ja millä lipulla.
    Ääniä hylättiin tuplavaaleissa selvästi normaalia enemmän. Taustalla vaikuttivat sekä tiedon puute että protestimieliala. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA.
    Ääniä hylättiin tuplavaaleissa selvästi normaalia enemmän. Taustalla vaikuttivat sekä tiedon puute että protestimieliala. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Politiikka
    19.2.202615:30
    STT

    Viime vuoden samanaikaiset alue- ja kuntavaalit hämmensivät monia äänestäjiä, joille jäi epäselväksi, mistä äänestettiin ja mikä on aluevaalien merkitys. Asia ilmenee tuoreesta selvityksestä. Pahiten hukassa selvityksen mukaan olivat alle 35-vuotiaat ja iäkkäät äänestäjät.

    Hämmennys oli osasyy siihen, että tuplavaaleissa hylättiin selvästi normaalia enemmän ääniä, todetaan oikeusministeriön tilaamassa selvityksessä. Aluevaaleissa hylättyjä ääniä kertyi 82 000 ja kuntavaaleissa 39 000. Yhdistelmävaalien vaikutuksia tutkivat Tampereen yliopiston tutkijatohtori Jussi Westinen ja Suomen kansallisen vaalitutkimuskonsortion puheenjohtaja, professori Elina Kestilä-Kekkonen.

    Selvitykseen tehtyjen haastattelujen perusteella hylkäyksiä selitti osaltaan myös äänestäjien protestimieliala. Vaaliviranomaisten haastattelujen perusteella suurimmalla osalla äänestäjistä oli tieto, että vaaleja oli kahdet. Osalle äänestäjistä oli kuitenkin jäänyt epäselväksi ketä ehdokasta heidän oli mahdollista äänestää, millä numerolla ja millä lipulla.

    Westinen ja Kestilä-Kekkonen ehdottavat, että äänestäjien tulisi saada nykyistä enemmän tietoa äänestämisestä. Äänioikeusilmoitukseen tulisi kirjata lisätietoa kysymysten ja vastausten muodossa. Näin voitaisiin käydä läpi yleisiä äänestämiseen ja äänestämistilanteeseen liittyviä väärinkäsityksiä.

    Lisäksi äänestyspaikkoja ja äänestystapahtumaa tulisi kehittää ja kuntien resurssit vaalien järjestämiseksi turvata. Äänestäjien yhdenvertaisuudesta täytyy pitää tarkkaan huolta, jos äänestyspaikkojen määrän vähentäminen jatkuu nykyistä tahtia.

    Selvityksessä huomautetaan, että tulevaisuuden haaste on ylipäätään saada vaaleihin tarpeeksi vapaaehtoisia vaalivirkailijoita. Riittävä määrä vaalivirkailijoita tarvitaan, jotta heillä on aikaa auttaa äänestäjiä äänestystilaisuudessa.

    Raporttia varten haastateltiin yhdeksän eri kunnan sekä Ahvenanmaan maakuntahallinnon vaaliviranomaisia ja oikeusministeriön virkamiehiä. Kunnista valittiin mukaan Inkoo, Kirkkonummi, Kaustinen, Ilmajoki ja Kontiolahti, joissa aluevaalien äänten hylkäysprosentti oli matala, sekä Kolari, Pudasjärvi, Utajärvi ja Tervola, joissa se oli erityisen korkea.

    Jotkin kunnat antoivat selvityksessä kritiikkiä oikeusministeriön suosituksille, että äänestäjille tuli antaa molempien vaalien äänestysliput samanaikaisesti ja että äänestyksessä piti käyttää vain yhtä äänestyskoppia. Osa kunnista toimi ministeriön ohjeistuksen mukaisesti, osa ei.

    ”Lähinnä vanhemmat ihmiset eivät ymmärtäneet, että mikä tämä koko homma on aluevaaleissa. Osa koki haastavaksi koko lippulappushow’n ennakkoäänestyksessä, kun oli monta lappua ja kuorta ja allekirjoitettavaa. Se on osalle äänestäjistä hirmu jännittävä tilaisuus ja siinä on läsnä herranpelko”, kertoi yksi selvitykseen haastateltu vaaliviranomainen.

    ”Tuntuu, että osa äänestäjistä koki painetta suorittaa äänestäminen nopeasti ja kiireessä eivätkä kokeneet, että saisivat äänestää rauhassa. Ehkä se on suomalaisuuden ydintä miettiä, ettei vain minun takiani pääsisi syntymään jonoa”, sanoi toinen vaaliviranomainen.

    Artikkelin aiheet
    alue- ja kuntavaalit
    äänestäminen
    vaalitutkimus
    Tampereen yliopisto
    Oikeusministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa