• Valtaosa oppilaista palasi lähiopetukseen koulujen avauduttua

    Varhaiskasvatukseen osallistui koko maassa 56 prosenttia lapsista verrattuna normaalitilanteeseen.
    Oppilaat odottivat sisäänpääsyä turvavälijonossa Jokiniemen koulun pihalla Vantaalla 14. toukokuuta.
    Oppilaat odottivat sisäänpääsyä turvavälijonossa Jokiniemen koulun pihalla Vantaalla 14. toukokuuta. Kuva: LEHTIKUVA / Emmi Korhonen
    Uutiset
    20.5.202015:12
    STT

    Noin 88 prosenttia perusopetuksen oppilaista palasi lähiopetukseen, kun koulut avautuivat 14. toukokuuta. Tieto perustuu kunnille suunnattuun kyselyyn, jonka tekivät aluehallintovirastot sekä opetus- ja kulttuuriministeriö.

    Kyselyssä kartoitettiin lähiopetuksen osallistujamääriä perusopetuksessa kaikilta luokka-asteilta (1–9) sekä varhaiskasvatuksessa.

    Kyselyn perusteella peruskoulun lähiopetukseen osallistumisessa oli maakunnallista vaihtelua. Eniten lähiopetukseen osallistuttiin Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla, Keski-Suomessa, Satakunnassa ja Uudellamaalla. Näillä alueilla opetukseen osallistui yli 90 prosenttia oppilaista. Vähiten lähiopetukseen osallistuttiin Etelä-Karjalassa, jossa osallistumisprosentti oli 66.

    "Lähiopetukseen palaaminen näyttää sujuneen varsin hyvin. Kunnat ja koulut ovat poikkeuksellisessa tilanteessa hyvissä ajoin suunnitelleet käytännön toimet oppimista, kouluyhteisön hyvinvointia ja terveyttä painottaen", johtaja Esko Lukkarinen Lounais-Suomen aluehallintovirastosta sanoo tiedotteessa.

    Myös valmistavaan opetukseen osallistui valtakunnallisesti keskimäärin 88 prosenttia oppilaista. Maakuntien välillä oli lähiopetuksessa suurta vaihtelua ja tiedotteen mukaan vähiten valmistavaan opetukseen osallistuttiin perusopetuksen tavoin Etelä-Karjalassa, jossa opetukseen osallistui 25 prosenttia oppilaista.

    Varhaiskasvatukseen osallistui koko maassa 56 prosenttia lapsista verrattuna normaalitilanteeseen.

    Artikkelin aiheet
    lähiopetus
    perusopetus
    varhaiskasvatus
    koulujen avautuminen
    Aluehallintovirasto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria