• Sanna Marinkin kävi testeissä: Dimitri Qvintus haluaa tutkia, onko kansanedustajilla puhtaat jauhot pussissa

    SDP:n puoluehallituksen jäsen Dimitri Qvintus pitää pysäyttävänä ja vakavana tietoa, että eduskunnan vessoista on löytynyt huumausaineiden jäämiä.
    Eduskunnan vessoista löytyi marraskuussa jäämiä huumausaineista.
    Eduskunnan vessoista löytyi marraskuussa jäämiä huumausaineista. Kuva: Jarno Mela
    Uutiset|Politiikka ja talous
    13.1.202519:26
    Eija Vallinheimo

    Eduskunnan vessoista löytyi marraskuussa jäämiä huumausaineista, kertoi Yle tänään uutisessaan. Huumejäämät löytyivät Ylen keräämistä näytteistä. Näytteet oli saatu kolmesta vessasta samana iltana, kun lähes kaikki eduskuntaryhmät järjestivät ryhmähuoneissaan pikkujoulujuhlat.

    SDP:n puoluehallituksen jäsen Dimitri Qvintus kysyy viestipalvelu X:ssä, että pitäisikö nyt kaikki 200 kansanedustajaa testata.

    ”Jäämien löytyminen on pysäyttävä ja vakava tieto. Se osoittaa, että huumeet ovat läsnä yhteiskunnan eri tasoilla, kaupungeissa ja maaseudulla, mutta myös kaikissa työyhteisöissä”, Qvintus kiteyttää.

    Qvintuksen mukaan on paikallaan muistuttaa siitä, että 2,5 vuotta sitten pääministeri Sanna Marinia vaadittiin huumetesteihin, vaikka ei ollut näyttöä, että hän olisi käyttänyt huumeita.

    ”Marin meni testeihin ja sai puhtaat paperit. Nyt on näyttöä huumausaineiden käytöstä, joten voi kysyä, olisiko nyt paikallaan testata kaikki 200 kansanedustajaa?”

    Mediatietojen mukaan puivat asiaa parhaillaan.

    ”Ymmärsin, että siellä on tarkoitus pohtia jatkotoimia. On yksi vaihtoehto, että eduskunnan puhemiehistö ja virkamiesjohto tekisi tällaisen suosituksen”, Qvintus pohdiskelee.

    ”Eduskunnan puheenjohtaja Jussi Halla-aho on korostanut kielteistä suhtautumista huumausaineisiin, joten hän voisi hyvin nyt suositella tällaista jatkotoimenpidettä.”

    Qvintus korostaa, että tällainen tieto huumausainejäämistä ei tee eduskunnan arvovallalle hyvää.

    ”On tarpeen pitää mielessä, että eduskunnan arvovaltaa voi nakertaa vain eduskunta itse omalla toiminnallaan.”

    Dimitri Qvintus on vuosien varrella työskennellyt muun muassa useiden SDP:n ministerien erityisavustajana. Hän on tullut tunnetuksi niin Antti Rinteen kuin Sanna Marininkin mediasuhteista ja viestinnästä vastanneena erityisavustajana.

    Lisää aiheesta
    • Pääministeri Sanna Marinin huumausainetestissä ei löytynyt jälkiä huumausaineista. LEHTIKUVA / Roni Rekomaa.

      Politiikka | Tiedotusvälineet katsovat onnistuneensa hyvin Sanna Marinin bilekohun uutisoinnissa – Asiantuntija: "Ehkä jossakin kohdassa olisi ollut hyvä painaa jarrua ja ajatella hiukan enemmän"

    Artikkelin aiheet
    Dimitri Qvintus
    eduskunta
    huumetestaus
    Sanna Marin
    huumeet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jakeluvelvoite perustuu EU:n uusiutuvan energian direktiiviin, joka säätelee biopolttoaineen osuuden vähimmäisosuutta fossiilisesta polttoaineesta.

    Koneviesti | Tilapäistä helpotusta polttoaineen hintoihin

  • Kommentti
    Timo Rintakoski

    Koneviesti | Korjausvelka kasvaa jatkuvasti

    Tilaajalle