• Juko: Kirkkohallitus suunnittelee jopa kymmeniä irtisanomisia – syynä miljoonien säästötarve

    Kirkkohallituksen yt-neuvottelut koskevat lähes koko henkilöstöä ja voivat olla erityisen raskaita työntekijöille.
    Kirkkohallituksen toiminnasta on määrä säästää kolme miljoonaa euroa vuoteen 2030 mennessä. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen.
    Kirkkohallituksen toiminnasta on määrä säästää kolme miljoonaa euroa vuoteen 2030 mennessä. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    18.9.202416:55
    STT

    Kirkkohallitus suunnittelee enintään 40 työntekijän irtisanomisia, ilmoitti Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko keskiviikkona.

    Jukon tieto täsmentää Kirkon viestinnän tiistaina lähettämää tiedotetta, jonka mukaan Kirkkohallituksessa on käynnistetty työvoiman mahdolliseen vähentämiseen liittyvä yhteistoimintamenettely. Kirkkohallituksen toiminnasta on määrä säästää kolme miljoonaa euroa vuoteen 2030 mennessä.

    Jukon mukaan yt-neuvottelut kohdistuvat Kirkkohallituksen koko henkilöstöön lukuun ottamatta Kirkon työmarkkinalaitosta, Kirkon palvelukeskusta ja Kirkon eläkerahastoa. Jukon pääluottamusmies Ilkka Sipiläinen arvioi, että henkilöstön vähennystavoite on suuri ja prosessi työntekijöille kuormittava.

    Edellisen kerran Kirkkohallitus kävi yt-neuvottelut kolme vuotta sitten.

    Artikkelin aiheet
    Kirkkohallitus
    irtisanomiset
    yt-neuvottelut
    Juko
    säästöt
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle