• kirja Ensirakkaudenkaunis traagisuus

    Uutiset
    15.10.201216:00
    Anelma Järvenpää-Summanen

    Jos haluaa lukukokemuksen, joka johdattaa nostalgiseen viattomuuden aikaan, nuoruuden ensirakkauteen, niin tässä se on: saksalainen Love Story kalastuksesta ja turismista elävässä rannikkokaupungissa.

    Kansainvälisesti tunnetun Siegfried Lenzin (syntynyt 1926) pienoisromaani kertoo lukiolaispoika Christianin rakastumisesta nuoreen englannin opettajaansa Stella Peterseniin. Kesän mittaan tunne kasvaa molemminpuoliseksi. Mutta sitten tapahtuu veneonnettomuus ja Stella kuolee.

    Tarina punoutuu kahdesta aikatasosta. Koulun juhlasalissa vietetään muistotilaisuutta Stellan valokuvan äärellä. Christian seurailee tapahtumia oppilaitten joukossa, mutta varsinaisesti hän elää mielessään salaisia yksityisiä hetkiä rakastettunsa kanssa.

    Lenz kuvaa nuoren miehen tunteita tavattoman herkästi. Kielen täyttää hienostunut surumielisyys, kaipauksen kauneus. Jos suomalaisesta kirjailijasta hakee vertailukohtaa, Lassi Nummi tulee mieleen.

    Nimensä mukaisesti romaani on hiljainen hetki menetyksen äärellä. Kerronta soljuu verkkaisesti. Nopeatahtiseen elokuvakerrontaan tottunutta se saattaa pitkästyttää, mutta syventyvää kerrontaa etsivä nauttii viipyilystä.

    Lenzin pääteoksiin lukeutuva romaani Saksan tunti (suomennettu 1973) nosti kirjailijan kotimaassaan Günter Grassin rinnalle. Lenz viimeisteli Hetken hiljaisuuden jäätyään leskeksi pitkän avioliiton jälkeen; oma kokemus lienee antanut teokselle hellän, koetun sävyn.

    ANELMA JÄRVENPÄÄ-SUMMANEN

    Siegfried Lenz: Hetken hiljaisuus. Suomentanut Markku Mannila.

    176 sivua. Gummerus.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Siegfried Lenz
    Hetken hiljaisuus
    kirja-arvostelu
    ensirakkaus
    saksan kirjallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle