• Suomalainen ei varaudu avioeroon

    Auton romuttamiseen on varauduttu taloudellisesti paremmin kuin avioliiton särkymiseen. OP-Pohjolan kotitalouksien barometrin mukaan puolella kotitalouksista jää kuukaudessa säästöön alle sata euroa.
    Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    8.10.201215:02
    MT toimitus

    Suomalaiset kotitaloudet ovat varautuneet taloudellisesti konkreettisiin, materiaan kohdistuviin vahinkoihin.

    OP-Pohjolan maanantaina julkistaman kotitalouksien barometrin mukaan ajoneuvon, irtaimiston ja asunnon vahinkoihin on varauduttu parhaiten. Yli 60 prosenttia vastaajista kokee varautuneensa niihin hyvin.

    Heikommin on varauduttu esimerkiksi työttömyyden, perheenjäsenen kuoleman ja eläkkeelle jäämisen mukanaan tuomiin talousongelmiin.

    Kaikkein heikoiten suomalaiset ovat varautuneet perhesuhteiden muutokseen, kuten avioeroon. Siihen on varautunut hyvin vain 14 prosenttia vastaajista.

    Puutteita varautumisessa

    Barometriin vastaajien mielestä erilaisiin yllättäviin tapahtumiin tulisi kuitenkin varautua paremmin.

    Esimerkiksi omaan tai läheisen sairastumiseen on varautunut hyvin vain 40 prosenttia, kun 70 prosenttia suomalaisista kokeaa tärkeäksi varautua asiaan.

    Vastaajat siis tunnistavat puutteita omassa taloudellisessa varautumisessaan.

    Tutkimukseen vastasi elokuussa netissä 3 673 henkilöä.

    Säästääkin pitäisi

    Barometrin mukaan puolella kotitalouksista jää kuukaudessa säästöön alle sata euroa.

    Suurin osa kotitalouksista näkee, että säästöjä pitäisi olla yllättävien menojen varalta 2 001–5 000 euroa.

    ”Kotitaloudet kokevat, että pitäisi skarpata yllättävien menoerien varalta”, OP-Pohjolan asiantuntijapäällikkö Maarit Lindström sanoo.

    Keskimäärin kotitalouksissa 11 953 euroa sukanvarressa pahan päivän varalta. Mediaani on 3 000 euroa.

    Neljäsosalla kotitalouksista ei ole lainkaan puskurirahaa, viideosalla taas on yli 10 000 euron säästöt.

    Artikkelin aiheet
    avioero
    taloudellinen varautuminen
    kotitalouksien barometri
    OP-Pohjola
    säästäminen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria