• Joulukortit on lähetettävä tällä viikolla, paketit ehtivät vielä ensi viikolla

    Posti toivoo joulumuistamisten lähettäjiltä tarkkuutta ja vastaanottajilta ripeyttä.
    Joulu on korttien kulta-aikaa. Kuvassa taiteilija Minna Lehväslaihon maalaamia joulukortteja.
    Joulu on korttien kulta-aikaa. Kuvassa taiteilija Minna Lehväslaihon maalaamia joulukortteja. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Kauppa
    12.12.202311:00
    Ville Toivonen

    Joulua edeltävät päivät ovat erilaisten lähetysten kuumaa sesonkiaikaa. Kortteja ja paketteja lähetetään näinä päivinä poikkeuksellisen paljon, ja moni odottaa läheistensä muistamisia.

    Oman mausteensa lähetysten kulkemiseen tuo postinjakelun tulevan torstain lakko. Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU on asettanut postinjakelun vuorokauden mittaiseen lakkoon poliittisena mielenilmauksena hallituksen kaavailemia työehtomuutoksia vastaan.

    Posti toteaa tiedotteessaan, että postinjakelussa voi olla lyhytaikaisia viiveitä, jos työnseisaukset toteutuvat. Posti kuitenkin arvioi palveluiden normalisoituvan nopeasti lakon jälkeen. Lähetyksiä voi lähettää normaalisti ja paketit ja joulukortit saadaan perille jouluksi, Posti lupaa.

    Kotimaan ikimerkillä varustetut joulukortit saadaan jouluksi perille, jos kortit on lähetetty viimeistään sunnuntaina eli 17. joulukuuta. Kotimaan paketit Posti kertoo toimittavansa jouluksi perille, kun ne lähettää keskiviikkoon 20. joulukuuta mennessä.

    Posti toivoo tiedotteessaan lähettäjien tarkistavan paketeissa ja korteissa olevan oikeat osoitetiedot, lisäksi pakettiin kannattaa lisätä myös vastaanottajan puhelinnumero.

    Lähetysten saajien Posti toivoo olevan liikkeellä ripeästi, kun lähetyksiä liikkuu paljon. Saapuva paketti kannattaa noutaa nopeasti, sillä tällöin tilaa vapautuu myös muille joulun paketeille, Posti vinkkaa.

    Lisää aiheesta
    • Postin asiakaspalvelu myös laajentaa aukioloaan joulusesongin ajaksi.

      Yhteiskunta | Näin varmistat sujuvammat pakettitoimitukset joulun alla – Posti listaa viisi vinkkiä

    • Posti on onnistunut parantamaan tuotannon toimintatehokkuutta ja hallitsemaan kustannuksia.

      Yritykset | Postin liikevaihto laski – paketteja liikkuu nyt vähemmän

    Artikkelin aiheet
    postipalvelut
    joulu
    lakko
    joulukortit
    paketit
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Kauppias Harri Mikkonen ja kassaa hoitava Eeva Mikkonen viihtyvät hyvin myymälän leppoisassa ilmapiirissä.

    Kauppa | Yksityinen rautakauppa pärjää alle 2 000 asukkaan Rääkkylässä – ”Meillä on hyvä asiakaskunta ja tekemisen meininki”

  • Koneviesti | AGCO sijoittaa 2 miljardia dollaria yhteisyritykseen Trimblen kanssa

  • Koneviesti | Lukijoiden lähettämää postia: Koneviestin matka Tanskaan 1960-luvulla