• Merivartioston mukaan kohti Vaasaa seilaavaa venäläismiehistöistä alusta tullaan valvomaan, mikäli se saapuu Suomen vesille

    Uutissivusto Meduzan mukaan aluksen on epäilty liittyvän Venäjän harjoittamaan vakoiluun.
    Suomen valtiolla olisi periaatteessa oikeus estää laivan pääsy suomalaiseen satamaan,  sanoo Åbo Akademin merioikeuden professori Henrik Ringbom. Kuvituskuva.
    Suomen valtiolla olisi periaatteessa oikeus estää laivan pääsy suomalaiseen satamaan, sanoo Åbo Akademin merioikeuden professori Henrik Ringbom. Kuvituskuva. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Liikenne
    25.8.202517:28
    STT–

    Suojelupoliisi ja Suomenlahden merivartiosto kertovat STT:lle olevansa tietoisia Itämerellä kohti Vaasaa seilaavasta HAV Dolphin -rahtialuksesta. Uutissivusto Meduzan mukaan aluksen on epäilty liittyvän Venäjän harjoittamaan vakoiluun.

    Merivartioston mukaan alusta tullaan valvomaan, mikäli se saapuu Suomen vesille.

    Vessel Finder -sivuston mukaan Antiguan ja Barbudan lipun alla seilaava alus ilmoittaa määränpääkseen Vaasan, johon sen on määrä saapua torstaina.

    Meduzan mukaan aluksen vauhti on ollut hidas, mikä on hämmästyttänyt viranomaisia, sillä yleensä aluksilla on kiire eteenpäin. Hitaan vauhdin on epäilty olevan merkki vakoilutoiminnasta.

    Meduzan mukaan alus oli aiemmin ankkurissa Saksassa Kielin luoteispuolella kahdeksan päivää. Samaan aikaan lähistöllä Saksan 1. sukellusvenelaivueen tukikohdassa Eckernfördessä tehtiin useita droonihavaintoja.

    Suomen valtiolla olisi periaatteessa oikeus estää laivan pääsy suomalaiseen satamaan, sanoo Åbo Akademin merioikeuden professori Henrik Ringbom.

    Lisäksi uutissivusto kertoo, että Saksan ja Hollannin poliisit ovat tutkineet aluksen, mutta eivät ole löytäneet aluksesta drooneja tai muuta epäilyttävää. Miehistön todettiin olevan venäläinen. Epäilyksenä on, että alus toimii venäläisten vakoiludroonien tukialuksena.

    Supo ja merivartiosto eivät kommentoi asiaa tarkemmin.

    Suomen valtiolla olisi periaatteessa oikeus estää laivan pääsy suomalaiseen satamaan, sanoo Åbo Akademin merioikeuden professori Henrik Ringbom.

    ”Tietysti siihen pitää olla päteviä syitä, mutta periaatteessa se on mahdollista”, Ringbom sanoo.

    Ringbom ei ota kantaa siihen, miten todennäköistä olisi, että HAV Dolphin -aluksen pääsy Vaasaan estettäisiin.

    Aluemerien kohdalla, jotka voivat ulottua 12 meripeninkulman (22,2 kilometriä) päähän rannikosta, laivoilla on oikeus kulkea, mikäli ne eivät vaaranna rantavaltioiden turvallisuutta. Mikäli näin tapahtuisi, voitaisiin turvallisuutta vaarantanut laiva ohjata alueelta pois. Vakoilu ei ole esimerkiksi sallittua aluemerellä.

    Droonien käytöstä ei merioikeussopimuksissa Ringbomin mukaan linjata, mutta Ringbom huomauttaa, että droonien käytöstä Suomen ilmatilassa on monenlaisia rajoituksia.

    Uloimmalla merialueella eli talousvyöhykkeellä on Ringbomin mukaan vähiten rajoituksia.

    ”Laivoilla on näillä merialueilla navigointivapaus. Tiedonhankinnan oikeudelliset rajat ovat tällä alueella epäselvät.”

    Droonien käytöstä ei merioikeussopimuksissa Ringbomin mukaan linjata, mutta hän huomauttaa, että droonien käytöstä Suomen ilmatilassa on monenlaisia rajoituksia.

    HAV Dolphin -rahtialus on kuljettamassa teräslastia suomalaiselle asiakkaalle, uutisoi Helsingin Sanomat. Lehden mukaan teräslastin tilannut yrittäjä kertoo aluksella olevan hänen puolalaiselta tehtaalta tilaamansa 2  600 tonnia terästä. STT ei tavoittanut yrittäjää haastatteluun.

    Yrittäjä kertoo HS:lle, että puolalaistehdas on huolehtinut aluksen rahtauksesta eikä hän tunne alusta tai varustamoa tarkemmin.

    Lisää aiheesta
    • Kaapelin vaurioitumiseen liitetyn aluksen ankkuri näyttää vaurioituneen. LEHTIKUVA/AFP.

      Ulkomaat | Kaapelirikkoon liitetyn bulgarialaisaluksen omistaja kiistää sabotaasin: Kyseessä huonoon säähän liittyvä onnettomuus

    • Nord Stream -kaasuputket räjäytettiin syyskuussa 2022. LEHTIKUVA/AFP/Ruotsin rannikkovartiosto.

      Ulkomaat | Spiegel: Nord Stream -putkien räjäyttämisestä epäilty mies pidätettiin Italiassa

    • Suomenlahden merivartioston vartiolaiva Turva saattoi Eagle S -alusta pois Suomen aluevesiltä Porvoossa 2. maaliskuuta 2025. LEHTIKUVA / HANDOUT / RAJAVARTIOLAITOS FINNISH BORDER.

      Energia | Joulupäivän kaapelirikkojen jälkipuinti: Syytteet kolmelle, korjauskulut 60 miljoonaa

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin