• päivän punkti Hallitusohjelma

    Uutiset
    10.7.201316:00
    MT toimitus

    Mitä meillä oli maassa, ennen kuin oli Hallitusohjelma?

    Maassa oli silloinkin hallitus, mikä milloinkin. Hallituksen töihin kuului kuitenkin hallitseminen, ei pelkkä tuijottaminen asiakirjaan nimeltä hallitusohjelma.

    Nykyisen hallituksen ohjelma on peräti sata sivua laaja. Sitä on luonnehdittu asiakirjaksi, jossa kerrotaan, mitä hallitus ei aio tehdä.

    Näinkin asiat voi ilmaista. Politiikassa kuitenkin neljä vuotta on niin pitkä aika, että parhaatkin ohjelmat vanhentuvat nopeasti. Olipa ohjelma sitten millainen luettelo tahansa, se jää nopeasti jälkeen ajastaan.

    Kun Kataisen hallitus muodostettiin, haluttiin sitoa eripurainen porukka yhteen Helsingin puhelinluettelon kokoisella opuksella. Ajatus lienee ollut estää aisan yli potkiminen ja sooloilut. Jokaisen piti hoitaa vain oma tonttinsa.

    Tämä ei tietenkään toteutunut. Sopimus ei ole sitonut esimerkiksi vihreitä ministereitä, jotka yleensä tekevät mitä haluavat. Heillä on toki siihen oikeus, sitä sanotaan politiikan tekemiseksi.

    Nykyinen työ- ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori tunsikin hallitusohjelman ahdistavan ja puhui pakkopaidasta. Jari Tervo sanoisi, että maailma on muualla. Onneksi sinne pääsee taksilla.

    Huomio on totta. Hallitusohjelma ei tiedä paljonkaan Kreikan kriisistä eikä liuskekaasusta. Sille ovat tuntemattomia Saksan energiapolitiikka ja Amerikan teleurkintakohut.

    Turun telakan kriisiä tai Rosatomin tuloa mukaan Pyhäjoen ydinvoimahankkeeseen ei mainita. Eikä helsinkiläisen jäähallin myynnistä venäläisille ole tietoakaan, vaikka omistaja kuuluu johtavan hallituspuolueen sisäpiiriin.

    Entinen sisäministeriön virkamies Aulis Pöyhönen arveli pääkaupungin lehdessä (HS 9.7), että nykyisellään hallitusohjelma on kuin perustuslaki. Se on näet hyväksytty eduskunnassa. Eihän sellaista edes noin vain voi muuttaa.

    Jos tämä tulkinta hyväksytään, Suomi on siirtynyt suunnitelmatalouteen. Vapaavuori taitaakin olla oikeassa. Tämmöisillä ohjelmilla ei ole silloin paljon virkaa. Periaatteellisempi ja yleisempi julistus riittäisi.

    Hallitusohjelma voisi olla yhtä lyhyt kuin aikoinaan Kekkosen sanelema hätätilahallituksen ohjelma:

    Asiat on hoidettava.

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    hallitusohjelma
    politiikka
    Suomi
    hallitus
    Kataisen hallitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria