• Sekä työllisten että työttömien määrä kasvoi hieman syyskuussa – työttömiä oli lähes 200 000

    Työllisten määrän kasvu selittyy naisten työllisyyden kasvulla.
    Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli syyskuussa 9 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikkiaan työttömiä oli lähes 200 000.
    Tilastokeskuksen mukaan työttömiä oli syyskuussa 9 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Kaikkiaan työttömiä oli lähes 200 000.  Kuva: LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
    Uutiset|Talous
    24.10.202309:01
    STT

    Työllisten ja työttömien määrä nousi hieman syyskuussa, kertoo Tilastokeskus.

    Työllisiä oli syyskuussa 15 000 enemmän ja työttömiä 9 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työllisiä miehiä oli saman verran ja työllisiä naisia 15 000 enemmän kuin viime vuoden syyskuussa.

    20–64-vuotiaiden ikäryhmässä työllisyysasteen trendiluku oli 77,9 prosenttia. Työllisyysaste parani aavistuksen elokuusta, jolloin trendiluku oli 77,8 prosenttia.

    15–74-vuotiaiden työttömyysasteen trendiluku oli syyskuussa 7,3 prosenttia.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria