• Vihreiden Niinistö: Ei voi olla kuin pettynyt

    Uutiset
    7.5.201519:49
    MT toimitus

    Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö sanoo olevansa pettynyt Juha Sipilän päätökseen. Hänen mielestään vaalivoittajan olisi pitänyt mahtua hallitukseen, ja hän uskoo sitä ihmisten myös odottaneen.

    Suomi saa nyt konservatiivisen, talousoikeistolaisia arvoja ajavan hallituksen, Niinistö katsoo. Vihreät painotti hänen mukaansa uudistuksia sen sijaan, että tehtäisiin suuria tietoisia leikkauksia hyvinvointipalveluihin.

    Niinistö uskoo, että hallitusneuvotteluissa on vielä haasteita edessä.

     

    Artikkelin aiheet
    Ville Niinistö
    Vihreät
    Juha Sipilä
    hallituksen muodostaminen
    Suomen politiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria