

Perjantai-iltana itään saapunut sadealue on lauantain aikana liikkunut hitaasti kohti pohjoista. Sateet ovat painottuneet aluksi itään ja siirtyneet lauantaipäivän aikana vähitellen kohti pohjoista.
Lauantai-iltapäivään mennessä eniten on satanut Savossa sekä Kainuussa. Suurin kertymä, 22 millimetriä, on mitattu Mikkelissä.

Sunnuntaina yhtenäinen sade keskittyy eteläiseen Lappiin. Aamulla myös Pohjois-Pohjanmaalla sataa yleisesti. Lisäksi pohjoisen ja lännen välinen tuuli on Kainuussa, Pudasjärvellä, Taivalkoskella ja Kuusamossa puuskaista. Muualla maassa sunnuntai on suureksi osaksi poutainen ja osittain aurinkoinen.
Yksittäiset sadekuurot ovat lähinnä kaakossa ja Pohjanmaalla mahdollisia. Pohjanmaan kuurosateet voivat iltaa kohti kehittyä ukkoskuuroiksi asti liikkuessaan kohti Pohjois-Pohjanmaata.
Ensi viikko alkaa poutaisella maanantailla ja etelässä 20 astetta lähentelevillä lämpötiloillaan. Tiistaiksi etelästä on saapumassa matalapaine ja mahdollisesti ukkossateita yleisemmin. Sitä ennen lämpötila ehtii nousta suuressa osassa maata 20 asteeseen.
Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi.
Tästä pääset MT:n sääpalveluun .