• Länsi-Savo: Osa Pieksämäellä karanneista naudoista saatiin kiinni – mutta vain hetkeksi

    Viiden naudan joukko löytyi Partaharjuntien pohjoispuolelta.
    Osa karanneista naudoista on edelleen teillä tietämättömillä. Kuvituskuva.
    Osa karanneista naudoista on edelleen teillä tietämättömillä. Kuvituskuva. Kuva: Antti Savolainen
    Uutiset
    30.6.202010:13
    STT

    Osa sunnuntaina karanneista naudoista saatiin maanantaina kiinni, mutta vain hetkeksi aikaa, kertoo Länsi-Savo.

    Yksitoista nautaa karkasi aitauksestaan varhain sunnuntaiaamuna Pieksämäen Jäppilässä Etelä-Savossa. Hyvätuuli Highland -tilan ja osan karanneista eläimistä omistava Esko Rissanen kertoi lehdelle, että maanantaina naudoista viisi onnistuttiin paikantamaan.

    "Rakensimme hissun kissun aitauksen niiden ympärille, mutta sitten kun ne huomasivat olevansa aitauksessa, ne menivät aidoista läpi täyttä vauhtia. Täytyy miettiä, mikä voisi olla niiden kiinni saamiseen seuraava taktiikka", Rissanen sanoi.

    Viiden naudan joukko löytyi Partaharjuntien pohjoispuolelta samalta alueelta, missä naudoista oli jo tehty havaintoja jo aikaisemmin. Kuudesta muusta karanneesta eläimestä ei tehty maanantaina havaintoja.

    Artikkelin aiheet
    Pieksämäki
    naudat
    eläinten karkailu
    maatilat
    Hyvätuuli Highland -tila
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria