• KSML: Sote-uudistus voi tasoittaa kunnallisveroprosenttien eroja

    Uutiset
    3.9.201509:44
    STT

    Kunnallisveroprosenttien väliset erot voivat tasoittua, jos sote-uudistus toteutuu suunnitellusti, uutisoi Keskisuomalainen. Myös yksityisten ihmisten verotus saattaa lehden mukaan muuttua oleellisesti.

    Noin puolet kuntien keräämistä veroista on määrä siirtää valtion verotettaviksi. Sote-uudistuksen sisältöä ei kuitenkaan ole vielä lopullisesti päätetty.

    Pääekonomisti Minna Punakallio Kuntaliitosta muistuttaa, että suuri osa pienten ja köyhien kuntien asukkaista on pienituloisia ja ikääntyneitä. He maksavat progressiivista kunnallisveroa vähän, vaikka kunnan veroprosentti olisi muodollisesti suuri. Sote-uudistus saattaakin johtaa heidän verotuksensa kiristymiseen, jos valtion "sote-verosta" tulee tasavero.

    Nyt kunnat keräävät verotuloja runsaat 20 miljardia euroa vuodessa. Summasta puolet menee sosiaali- ja terveydenhuoltoon.

    Artikkelin aiheet
    sote-uudistus
    kunnallisvero
    verotus
    Suomen kunnat
    valtion verotus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle