• Lakkautus uhkaa Porin ja Kristiinankaupungin voimalaitoksia

    Kannattamattomien voimalaitosten sulkeminen vaarantaa Suomen energiaturvallisuuden, pelkää Pohjolan Voima.
    Uutiset
    27.4.201516:00
    MT toimitus

    Pohjolan Voiman Kristiinankaupungin ja Porin Tahkoluodon lauhdevoimalaitokset ovat lakkautusuhan alla. Ne ovat jäämässä tehoreservijärjestelmän ulkopuolelle vuosiksi 2015–2017.

    Porin ja Kristiinankaupungin voimalaitosten tilanteen vuoksi Pohjolan Voiman tytäryhtiö PVO-Lämpövoima aloittaa koko henkilöstöä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Alustavan arvion mukaan henkilöstön vähennystarve on enintään 68 henkilötyövuotta.

    "Laitostemme jääminen tehoreservijärjestelmän ulkopuolelle kaudella 2015–2017 oli meille pettymys. Joudumme miettimään yhdessä henkilöstön kanssa toiminnan sopeuttamista ja sitä, onko laitoksilla tulevaisuuden toimintamahdollisuuksia", toteaa PVO-Lämpövoiman toimitusjohtaja Petri Hurri.

    Pohjolan Voima pitää uhattuina olevia laitoksia merkittävinä Suomen energiaturvallisuuden takaajina. Niiden yhteenlaskettu teho on 465 megawattia.

    Yhtiön mukaan sähkön huoltovarmuusreservin turvaaminen kaikissa olosuhteissa edellyttää riittävää määrää lauhdelaitoksia.

    Porin ja Kristiinankaupungin voimalaitoksissa käytetään polttoaineena kivihiiltä. Pohjolan Voima korostaa tänään antamassaan tiedotteessa, että kivihiili on hyvin varastoitavissa ja soveltuu siksi reservi- ja huoltovarmuuspolttoaineeksi.

    Syylliseksi lauhdevoiman heikkoon tilanteeseen yrityksessä nähdään verovaroin ja muulla tavoin tuettu tuulivoima. Se on rapauttanut sähkön hinnan pohjoismaisilla markkinoilla ja vienyt vain ajoittain käytettävältä, sähkön saannin turvaavalta tuotannolta kannattavuuden.

    Myös sähkön kulutus on vähentynyt talouden taantuman vuoksi.

    "Jos yhteiskunta haluaa varmistaa sähkön saatavuuden kaikissa olosuhteissa, on huolehdittava siitä, että riittävä määrä lauhdelaitoksia säilyy käytettävissä. Suomessa tarvitaan tehoreservin lisäksi muitakin keinoja kuten huoltovarmuusreserviä", Petri Hurri painottaa.

    Kristiinankaupungissa on nyt uhattuna olevan kivihiilivoimalaitoksen lisäksi myös öljyä käyttävä lauhdevoimala, joka suljetaan tämän vuoden lopussa. Niin ikään Vaasassa Pohjolan Voimalla on tänä vuonna lakkautettava öljylauhdelaitos.

    Erillissähköä tuottavat lauhdevoimalaitokset ovat viime vuosina toimineet kulutushuippujen aikana ja tukeneet sähköjärjestelmää uusiutuvan tuotannon ja sähkön tuonnin vaihdellessa. Tehoreservijärjestelmässä olevat laitokset turvaavat sähkön saantia häiriötilanteissa.

    Artikkelin aiheet
    voimalaitosten lakkautus
    energiaturvallisuus
    Pohjolan Voima
    Pori
    Kristiinankaupunki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle