• Pelkällä vedelläkin pyyhkiminen poistaa koronaa hyvin – Varmuuden vuoksi desinfiointi on ollut ilmeisen turhaa

    Desinfioivan aineen käyttö on perusteltua, jos tilassa on liikkunut koronaa kantava ihminen. Ravintolassa virus leviää erityisesti käsien kautta ja etenkin, jos käsidesiä ei ole käytetty tarpeeksi.
    Pintojen pyyhkiminen voi auttaa estämään koronaviruksen leviämistä.
    Pintojen pyyhkiminen voi auttaa estämään koronaviruksen leviämistä. Kuva: Lehtikuva / Markku Ulander
    Uutiset
    13.9.202115:03
    STT

    Tampereen korkeakouluyhteisön tutkimuksessa on havaittu, että pyyhintä ei poista koronavirusta kokonaan pinnoilta. Siivous kuitenkin vähentää virusmäärää.

    Tutkimuksessa selvitettiin, miten eri puhdistusaineet tehoavat koronaan ja missä tilanteissa desinfioivaa ainetta tulisi käyttää.

    "Kaikkein yllättävintä oli se, että myös pelkkä vesi oli melkein yhtä hyvä kuin yleispuhdistusaine", kertoo lehtori Leila Kakko Tampereen ammattikorkeakoulusta.

    Desinfioivan aineen todettiin puhdistavan pintoja koronaviruksesta kaikista tehokkaimmin. Kaikki puhdistusaineet puhdistivat virusta pinnoilta kohtalaisen tehokkaasti. Tutkimuksessa oli käytössä kolme erilaista yleispuhdistusainetta.

    Pintoja on turha desinfioida varmuuden vuoksi

    Tutkimuksessa koronavirusta havaittiin koronaviruspotilaita hoitavien yksiköiden hoitohuoneiden pinnoilta Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Puhdistetuilta pinnoilta havaitut virukset eivät tutkituissa näytteissä olleet tartuttamiskykyisiä, sillä niiden viruspitoisuudet olivat hyvin matalia.

    Kakon mukaan desinfioivan aineen käyttö koronan torjunnassa on perusteltua vain, jos esimerkiksi siivottavassa rakennuksessa tiedetään liikkuneen koronaa kantava ihminen.

    Mikäli tautitapauksia ei ole tiedossa, desinfioivaa ainetta ei ole syytä käyttää.

    "Myös maailmalta tulevat tutkimukset ovat osoittaneet, että pintojen ylimääräinen desinfiointi koronan takia on ollut aika turhaa", Kakko sanoo.

    Kakon mukaan pintojen pyyhintä mikrokuitupyyhkeillä yleispuhdistusainetta käyttäen riittää pintojen puhdistamiseen, mikäli covid-19-tautia sairastavan ihmisen ei niitä tiedetä koskeneen.

    Siivotessa huomiota tulee aina kiinnittää usein käytettäviin kosketuspintoihin.

    "Kirjahyllynpäällisellä ei ole niin paljon merkitystä kuin työpöydällä, näppiksellä tai ovenkahvalla. Niihin täytyy kiinnittää selkeästi enemmän huomiota."

    Altistumisia mallinnettiin ravintolatiloissa

    Tutkimuksessa testattiin myös sitä, miten koronavirus leviää ravintolatiloissa.

    "Huomasimme, että käsien kautta se (koronavirus) leviää, varsinkin jos käsidesiä ei ole käytetty tarpeeksi", Kakko kertoo.

    Altistumisia mallinnettiin kahdessa erityyppisessä ruokailutilassa normaaleissa ateriointitilanteissa. Koehenkilöillä oli kädessään merkkiainetta, jonka leviämistä seurattiin ruokailun aikana. Lisäksi ihmisten liikkumista ravintolan sisällä seurattiin paikannuksen avulla.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    desinfiointi
    pintojen puhdistus
    Tampereen korkeakouluyhteisö
    siivous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle