

Suomen Pankin pääjohtaja, Euroopan keskuspankin neuvoston jäsen Olli Rehn arvioi MT Livessä, että Eurooppa on yhtenäisempi kuin pitkään aikaan.
Rehnistä eurooppalaisia puolustushankkeita rahoittaman luodun Safe-rahoitusvälineen rinnalle olisi mielekästä luoda toinen rahoitusmekanismi.
Siihen liittyisivät vain ne maat, joilla on kykyä ja halua osallistua – kuten Britannia, Norja, Ukraina ja ehkä Sveitsi.
”Se mahdollistaisi yhteisen panostuksen puolustukseen ilman, että ihan kaikkien maiden tarvitsee olla siinä mukana, kuten Unkarin.”
Rehn ei kannata Unkarin erottamista EU:sta.
Rehn kritisoi Unkarin kehitystä, jossa demokratian ja oikeusvaltion perusteita on murennettu.
”Jos ei ole lehdistönvapautta eikä oikeusvaltiota, demokratiankin tila on väistämättä heikossa hapessa.”
Rehn ei kuitenkaan kannata Unkarin erottamista EU:sta, koska nykyisessä kriittisessä geopoliittisessa tilanteessa Euroopan on pysyttävä mahdollisimman yhtenäisenä.
Uusi puolustuksen rahoitusväline olisi Rehnistä yksi tapa viedä eurooppalaista integraatiota eteenpäin hyvin vaikeassa geopoliittisessa tilanteessa.
Halukkaiden koalitiot eivät hänestä murenna EU:ta. Rehn muistuttaa, että monet eurooppalaiset hankkeet ovat lähteneet aluksi liikkeelle pienen joukon toimesta, esimerkiksi Euroopan talousyhteisö, Schengen-järjestely ja yhteisvaluutta euro.
Nyt Euroopassa tiedostetaan Yhdysvaltojen paine varsinkin kauppa- ja talousasioissa sekä laajasti myös Venäjän uhka.
Eurooppa heräsi Rehnistä panostamaan puolustukseensa ja turvallisuuteensa liian myöhään: vasta kun Trump vaati sitä.
Nyt Euroopassa tiedostetaan Yhdysvaltojen paine varsinkin kauppa- ja talousasioissa sekä laajasti myös Venäjän uhka.
”Venäjä käy paitsi konkreettista kovaa sotaa Ukrainassa niin myös hybridisotaa Eurooppaa kohtaan.”
Rehnistä Eurooppa pärjää, kun se jatkaa Ukrainan tukemista, panostaa yhteiseen puolustukseen Naton eurooppalaisena pilarina ja parantaa Euroopan talouden kilpailukykyä.
”Nyt elämme tässä uudessa todellisuudessa, joka on voimapolitiikan todellisuutta.”
Venäjän uhan nousu oli Rehnin mukaan nähtävissä jo hänen EU-komissaarikaudellaan.
Silloin vielä pyrittiin rakentamaan Euroopan unionin ja Venäjän välistä kaupallista ja taloudellista yhteistyötä, mikä Rehnkin piti perusteltuna Euroopan kannalta.
Erityisesti Putinin Münchenin puheen 2007 ja Krimin miehityksen 2014 jälkeen tilanne on muuttunut. ”Nyt elämme tässä uudessa todellisuudessa, joka on voimapolitiikan todellisuutta.”
Rehnistä meillä pitää olla itseluottamusta puolustaa eurooppalaista yhteiskuntamallia ja liberaalia demokratiaa. ”Kyllä vapaus on väkevä voima.”
”Luulen, että aika moni venäläinen tai kiinalainen haluaisi enemmän kansalaisvapauksia ja demokratiaa, mutta kun Venäjällä eletään isovenäläisessä diktatuurissa ja Kiinassa eletään Kiinan kommunistipuolueen johtamassa totalitaarisessa yhteiskunnassa, se ei siellä ole mahdollista.”

Kotimaan talouspolitiikassa Rehn peräänkuuluttaa kahden kärjen taktiikkaa: rakenteellisia uudistuksia kasvun vahvistamiseksi sekä yli vaalikausien ulottuvaa parlamentaarista sitoumusta julkisen talouden tasapainottamiseksi.
Ruotsin julkisen velan taso on noin puolet Suomen velasta, vaikka lähtötilanne oli vuosituhannen vaihteessa sama. Erona on se, että Ruotsi on soveltanut tasapainotavoitetta.
Rehnistä lainsäädäntöön tarvitaan velka-ankkuri ja sen rinnalle parlamentaarinen sitoutuminen tasapainotavoitteeseen.
”Toivon, että päästään tuloksiin ennen kuin ollaan taas seuraavan vaalikampanjan syövereissä.”
Talouspolitiikasta voisi Rehnistä nyt syntyä puolueiden välinen yhteisymmärrys.
”Mielestäni siihen on paremmat edellytykset kuin pitkään aikaan, kunhan vain vältetään turha värinä ja toisten ohi puhuminen ja mentäisiin pintaa syvemmälle.”
”Toivon, että päästään tuloksiin ennen kuin ollaan taas seuraavan vaalikampanjan syövereissä.”