• Videovuokraamoketju Makuuni hakeutui konkurssiin

    Konkurssihakemus saapui käräjäoikeuteen maanantaina, ja oikeus asetti yhtiön konkurssiin tänään. Makuunilla on velkoja reilut kaksi miljoonaa euroa.
    Netflixin kaltaiset suoratoistopalvelut ovat nakertaneet dvd-elokuvien vuokrausbisneksen kannattavuutta.
    Netflixin kaltaiset suoratoistopalvelut ovat nakertaneet dvd-elokuvien vuokrausbisneksen kannattavuutta. Kuva: Lehtikuva/ Mikko Stig
    Uutiset
    22.8.201817:30
    STT

    Elokuvavuokrausketju Makuuni on hakenut itsensä konkurssiin, kerrotaan Pohjois-Savon käräjäoikeudesta.

    Makuunin konkurssihakemus saapui käräjäoikeuteen maanantaina, ja oikeus asetti yhtiön konkurssiin tänään.

    Makuunin suurimpia velkojia ovat Danske Bank ja Ticketmaster. Danske Bankilla on saatavia noin 410 000 euroa ja Ticketmasterilla noin 320 000 euroa. Kaikkiaan Makuunilla on velkoja reilut kaksi miljoonaa euroa.

    Yhtiön varoiksi on konkurssihakemuksessa ilmoitettu makeisvarasto, jonka arvo on noin 1,2 miljoonaa euroa.

    Makuuni oli jo juhannuksen alla hakeutunut yrityssaneeraukseen. Saneerauksessa kävi kuitenkin ilmi, ettei yhtiö kykene maksamaan velkojaan eikä uutta rahoitusta saneerauksen jatkamiseksi löytynyt. Saneerauksen jatkolle ei ollut edellytyksiä, joten Makuuni päätti maanantaina hakeutua konkurssiin.

    Makuuni kertoo verkkosivuillaan, että sillä on noin 20 liikettä eri puolilla Suomea.

    Muun muassa Netflixin kaltaiset suoratoistopalvelut ovat nakertaneet viime vuosina dvd-elokuvien vuokrausbisneksen kannattavuutta.

    Makuunin konkurssihakemuksesta kertoi ensimmäisenä Hämeen Sanomat.

    Artikkelin aiheet
    Makuuni
    konkurssi
    videovuokraamo
    suoratoisto
    Pohjois-Savon käräjäoikeus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle