• Syksyksi povataan lakkoja

    Palkansaajakeskusjärjestöt syyttävät Elinkeinoelämän keskusliitto EK:ta työmarkkinaneuvotteluiden kariutumisesta. EK olisi halunnut palkankorotuksien sijasta alentaa jo sovittuja työeläkemaksuja. Palkansaajajärjestöjen mukaan työeläkemaksun alennukset olisivat tulleet palkansaajien ja nuorten maksettaviksi.
    Uutiset
    21.3.201315:20
    MT toimitus

    STTK kertoo palkansaajapuolen tuoneen pöytään varsin maltillisia esityksiä, joissa otettiin huomioon nopeasti heikentynyt taloustilanne ja kasvava työttömyys.

    Akavan hallituksen mukaan EK haluaa heikentää palkansaajien ostovoimaa kieltäytymällä palkankorotuksista. Akava piti kehnoa palkankorotusesitystä nöyryyttävänä.

    ”Niin huonoa sopimusta emme voi tehdä, että palkansaajat eivät saa sopimuksesta yhtään mitään”, Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder toteaa.

    EK puolustautuu palkankorotuksista kieltäytymistään sillä, että se haluaa ensisijaisesti varmistaa työpaikat. EK:n mukaan sen tavoitteena oli keskitetty ratkaisu, joka olisi toteutuessaan ylläpitänyt kansalaisten ostovoimaa sekä lisännyt työpaikkoja.

    ”Työllisyyttä ja ostovoimaa tukeva maltillinen työmarkkinaratkaisu olisi antanut maan hallitukselle vakaammat olosuhteet tehdä päätöksiä tässä vaikeassa tilanteessa”, sanoo EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies .

    Edessä vaikea liittokierros

    Akava ennakoi syksyn liittokierroksesta vaikeaa. Se povaa myös rajuja lakonuhkia ja kehottaa yrityksiä varautumaan budjeteissaan lakkoihin.

    Puheenjohtajat otaksuvat, ettei EK:ta kiinnosta ennustettavuus eikä työrauha, jotka palkansaajapuolen laaja työmarkkinaratkaisu olisi tarjonnut.

    ”Vain palkansaajat ovat osoittaneet kiinnostusta Suomen pelastamiseen”, palkansaajajärjestöjen puheenjohtajat arvioivat.

    Hyvänä puolena palkansaajajärjestöt näkevät niiden keskinäisen yhteistyön tiivistymisen entisestään neuvottelujen tuloksena.

    Elinkeinoelämän keskusliitto perää palkansaajajärjestöiltä vastuuta syksyn liittokierroksille.

    UP / TIINA TENKANEN

    Artikkelin aiheet
    työmarkkinaneuvottelut
    palkansaajajärjestöt
    Elinkeinoelämän keskusliitto
    lakot
    palkankorotukset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle