• Yritykset kärsivät huonoista yhteyksistä

    Uutiset
    22.3.201315:00
    MT toimitus

    Matkailuyrittäjät toivovat, että yhteiskunta varmistaa elinkeinon toimintaedellytykset maaseudulla. Esimerkiksi tietoliikenneyhteyksissä on parannettavaa taajamien ulkopuolla.

    ”Asiakaspalvelun sujuvan hoitamisen kannalta toimivat yhteydet ovat perusedellytys. Ongelmana on, että operaattorit tuntuvat keskittyvän enemmän uusien palvelujen myyntiin kuin yhteyksien parantamiseen”, kritisoi Suomen maaseutumatkailuyrittäjien puheenjohtaja Ari Hyvölä.

    Lisäksi hän vaatii pitämään matkailussa tarvittavat maastoreitit ja tiet hyvässä kunnossa sekä sallimaan tienvarsiopasteiden käytön. Reittien kunnostustöitä varten on sovittavissa monenlaisia toiminta- ja rahoitusmalleja.

    Maaseutumatkailuyritykset hakevat kasvua ja kehittävät toimintaansa. Kasvaakseen elinkeino tarvitsee yhteistyötä sekä alan toimijoiden että yhteiskunnan kanssa.

    Yritysten toimintaa ohjaavat erilaiset matkailun laatuohjelmat, omavalvonta sekä toimialakohtaiset ohjeistukset ja lainsäädäntö. Yrittäjät toivovat, että ohjeiden ja lakien tulkinnat saadaan yhtenäisiksi maan eri osissa.

    Hyvölä vaatii myös säilyttämään maaseutumatkailuyritysten investointitukien tason riittävänä.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maaseutumatkailu
    tietoliikenneyhteydet
    yritystoiminta
    maaseutu
    investointituki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle