• Ketjukolari ruuhkauttaa juhannuksen menoliikennettä nelostiellä Lahdessa

    Kolari ruuhkauttaa moottoritien liikennettä pohjoisen suuntaan.
    Torstain arvellaan jäävän juhannusliikenteen vilkkaimmaksi päiväksi.
    Torstain arvellaan jäävän juhannusliikenteen vilkkaimmaksi päiväksi. Kuva: LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Uutiset
    22.6.201815:23
    STT

    Nelostiellä Lahdessa, noin puolitoista kilometriä Kujalan liittymästä etelään on sattunut kuuden auton ketjukolari, kertoo Hämeen poliisi.

    Kolari ruuhkauttaa moottoritien liikennettä pohjoisen suuntaan. Onnettomuuspaikalla on tällä hetkellä käytössä vain yksi ajokaista.

    Lahden ketjukolaria lukuun ottamatta juhannusaaton liikenne on sujunut rauhallisissa merkeissä. Liikennepäivystäjä Timo Rimmi Liikenneviraston tieliikennekeskuksesta Tampereelta kertoi aamupäivällä, että liikennemäärät ovat olleet vähäisiä, eikä liikenne ollut missään muualla pahemmin ruuhkautunut.

    Lahden Renkomäessä nelostiellä pohjoisen suuntaan kulki aamupäivällä noin 2 200 autoa tunnissa.

    "Moottoritie vetää tällaiset määrät loistavasti", Rimmi sanoo.

    Torstaina Renkomäen kohdalla kulki enimmillään noin 3 500 autoa tunnissa, eli juhannusaattona menoliikenne on jo rauhallisempaa.

    Rimmi ennakoi aamupäivällä, että iltapäivällä kello kahden jälkeen teillä alkaisi hiljetä.

    Keuruulla polttoainerekan perävaunu kaatui myöhään torstaina valtatielle 23, minkä vuoksi tie oli perjantaiaamuun saakka suljettu liikenteeltä. Aamupäivällä onnettomuuspaikan siivoustyöt jatkuivat yhä, mutta toinen kaista oli jo avattu liikenteelle.

    Artikkelin aiheet
    liikenneonnettomuus
    juhannusliikenne
    Lahti
    Nelostie
    poliisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle