

Johannes Tiusasta turhauttaa. Isosti.
Hänen perustamansa ja kasvattamansa Soil Scout oli juuri painamassa kaasua kasvupyrähdykseen Yhdysvaltain markkinoilla, kun presidentti Donald Trump määräsi EU-maille 20 prosentin tuontitullit. Ne astuivat voimaan heti, mutta pantiin pian kolmeksi kuukaudeksi jäihin.
”Me emme edes tiedä, mitä ne koskevat: pelkkiä tavaroita vai myös palveluita? Joka toinen uutinen kertoo eri asiaa”, Tiusanen ihmettelee.
”Mitkä ovat yksityiskohdat, missä asetukset ja tekstit? Olemme koettaneet tulkita Trumpin pahvitaulua, kun muutakaan ei ole. Tässä tilanteessa luotettavin lähde on ollut Tiktok-video!”
Tiusasta ei varsinaisesti naurata, vaikka sanookin, että kun firmassa on töissä monta satakuntalaista, mustaa huumoria on kyllä viljelty.
Soil Scout valmistaa maaperän mittauslaitteita. Paremman puutteessa Tiusanen on miettinyt, voisiko siirtää Yhdysvaltoihin vaikkapa kokoonpanotoimintaa tai pakkaamista. Tietoa ei tosin ole siitäkään, koskevatko lisätullit vain arvonlisäystä.
”Muissa ongelmatilanteissa tutkitaan aina faktat ja tehdään ratkaisuja. Nyt selaillaan somea”, Tiusanen huokaa.

Soil Scoutin anturit mittaavat maaperän lämpötilaa, kosteutta ja sähkönjohtavuutta. Viime vuonna yhtiö haki patenttia myös maan happitila-anturille.
”Se mittaa, miten maa hengittää, onko rakenne terve ja kuinka kaasunvaihto toimii.”
Antureita on myyty Amerikkaan yli 10 vuotta aktiivisen jakelija- ja kumppaniverkoston kautta. Vuoden ajan mantereella on ollut myös oma työntekijä ja huhtikuussa piti allekirjoittaa sopimus puolentusinan jälleenmyyjän kanssa.
”Nyt asiat vähintäänkin viivästyvät. Hinnastot menevät uusiksi, kun ei hintoja voi vain nostaa 20 prosentilla”, Tiusanen sanoo.
”Vahvasta patentistamme huolimatta meille on alkanut myös ilmestyä paikallisia kilpailijoita, kun olemme osoittaneet liiketoimintamme voitolliseksi ja kasvavaksi.”
Kilpailijoiden vekottimet ovat hätäisesti kyhättyjä, huonompia ja halvempia, ja niistä puuttuu oleellinen: maanalainen antenni.
”Amerikkaa johtaa henkisesti häiriintynyt ja epävakaa yksilö, jonka ainoa suunnitelma on sekasorto.”
Soil Scout on tehnyt paljon töitä vakuuttaakseen ostajille, että laadusta kannattaa maksaa. Viidesosan lisähinta vaikeuttaisi työtä.
”Uusi käänteentekevä happisensorimme palauttaa meidät valtavalle etumatkalle, minkä turvin päätimme räjäyttää amerikkalaisen markkinan vuonna 2025”, Tiusanen sanoo.
”Mutta nyt pelkäänkin Trumpin sanovan seuraavaksi, että amerikkalaisten ei tarvitse enää noudattaa ulkomaalaisten patentteja.”
Tiusanen viittaa puheisiin Grönlannin ja Panaman haltuunotosta.
”Kun millään ei näköjään ole enää mitään väliä, onko USA vielä WTO:n jäsen? Jos on, niin mitä jäsenyys enää tarkoittaa”, Tiusanen kysyy.
"Suomen ulkopoliittisen johdon on pidettävä yllä sivistyneitä käytöstapoja, mutta me muut voimme jo sanoa ääneen: Amerikkaa johtaa henkisesti häiriintynyt ja epävakaa yksilö, jonka ainoa suunnitelma on sekasorto.”
Soil Scoutin tuotannosta yli 90 prosenttia menee vientiin 50 maahan.
Soil Scout syntyi vuonna 2013, kun Tiusanen päätti ponnistaa maatalousteknologian väitöskirjansa pohjalta kaupallisuuteen.
Mukaan tuli enkelisijoittaja, ja isompia Tiusanen haki Helsingin Slush-tapahtumista. MT jututtikin Tiusasta ensimmäisenä messuvuonna 2014.
Vuoden 2018 Slush-käynti johti 1,5 miljoonan euron rahoitukseen Husqvarnalta ja yksityissijoittajilta.
Laitteet on kehittänyt yhtiökumppani, elektroniikkasuunnittelija Jussi Sirkiä.
Rahaa on tarvittu sarjatuotannon pystyttämiseen ja myyntiin, mutta sen saaminen on ollut tiukassa koronan, Ukrainan sodan ja hitaasti kasvaneen myynnin vuoksi. Nyt pakkaa sekoittaa Trump.
Soil Scoutin tuotannosta yli 90 prosenttia myydään 50 maahan, lähes puolet Yhdysvaltoihin ja loput Eurooppaan, Australiaan, Etelä-Amerikkaan ja Etelä-Afrikkaan.
Ostajina on erikokoisia maatiloja, golfkenttiä, stadioneja, maanrakennusyrityksiä ja tutkimuslaitoksia.

”Markkinointi ja jälleenmyyjien hankkiminen, kouluttaminen ja kädestä pitäminen on jatkuvaa työtä. Nyt täytyy vain keskittyä tarjoamaan uutta teknologiaamme niiden 49 muun maan agronomeille. Mielestäni se ei ole amerikkalaisten etu.”
Helpoin ei ole yritysideakaan: kaupallistaa perinteiseen maatalouteen liittyvää uutta teknologiaa, yhdistää fyysinen laite ja ohjelmistot ja valloittaa Yhdysvallat olematta itse paikan päällä.
Tuotantotilat on siirretty Piikkiöstä Lietoon, mutta ”koetilana” toimii yhä Tiusasen 470-vuotias kotitila Ulvilassa. Pääkonttori on Kaivokselassa Vantaalla ja henkilöstöä kaikkiaan 11.
Jutun otsikkoa muokattu 24.4.2025 klo 9.53