• Saamelaiskäräjälaki ei etene enää tällä hallituskaudella – perustuslakivaliokunta ei saanut mietintöä valmiiksi

    Perustuslakivaliokunta on ilmoittanut, ettei sillä ole aikataulusyistä edellytyksiä laatia asiasta asianmukaista mietintöä.
    Valiokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä ei kerro omaa kantaansa saamelaiskäräjälakiin. Mietinnön tulisi valmistua tänään, jotta asia saataisiin käsiteltyä eduskunnassa ennen vaalitaukoa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.
    Valiokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä ei kerro omaa kantaansa saamelaiskäräjälakiin. Mietinnön tulisi valmistua tänään, jotta asia saataisiin käsiteltyä eduskunnassa ennen vaalitaukoa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER.  
    Uutiset|Politiikka
    24.2.202311:05
    STT–

    Kiistelty saamelaiskäräjälaki ei etene enää eduskunnassa tällä hallituskaudella.

    Perustuslakivaliokunta on ilmoittanut, ettei sillä ole aikataulusyistä edellytyksiä laatia asiasta asianmukaista mietintöä.

    Mietinnön olisi pitänyt valmistua viimeistään tänään klo 13, jotta se olisi ehditty käsitellä loppuun ennen eduskunnan vaalitaukoa.

    Valiokunta toteaa tiedotteessaan pitävänsä valitettavana, että esityksen käsittelylle oli varattu eduskunnassa sen merkittävyyteen nähden niukasti aikaa.

    Se pitää tärkeänä, että valtioneuvosto antaa välittömästi ensi vaalikauden alussa uuden esityksen asiassa.

    Perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä (sd.) sanoi STT:lle aamulla ennen valiokunnan kokousta, että valiokunnalle oli annettu aikarajaksi tänään kello 13 ja sanottu, että lisäaikaa ei anneta.

    Ojala-Niemelä ei kertonut omaa kantaansa saamelaiskäräjälakiin. Hän sanoi yrittävänsä vain vetää prosessia tasapuolisesti valiokunnan puheenjohtajana.

    Hallitus antoi esityksensä saamelaiskäräjälain uudistamisesta marraskuussa poikkeuksellisesti erimielisenä. Kolme keskustan ministeriä äänesti lakia vastaan.

    Hallituksen esityksessä ehdotetaan saamelaiskäräjien vaaliluettelokelpoisuuden uudistamista. Laista poistettaisiin niin kutsuttu lappalaispykälä, joka takaa pääsyn luetteloon vanhan maa-, veronkanto- tai henkikirjan merkinnän pohjalta.

    Hallituksen ehdotuksessa lähdetään siitä, että vaalikelpoisuus saamelaiskäräjillä määritettäisiin kielen perusteella. Nykyisessä laissa se koskee ihmisiä, jotka itse tai joiden vanhemmista tai isovanhemmista ainakin yksi on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenä. Tätä kelpoisuutta ehdotetaan ulotettavaksi yhdellä sukupolvella taaksepäin niin, että määritelmä ulottuisi vastaisuudessa myös isoisovanhempiin. Lain määritelmä koskisi vain oikeutta äänestää ja asettua ehdolle saamelaiskäräjien vaaleissa.

    Nykyisin saamelaisuus on määritelty saamelaiskäräjälaissa. Nykyisessä laissa saamelainen on se, joka pitää itseään saamelaisena edellyttäen, että hän itse tai ainakin yksi hänen vanhemmistaan tai isovanhemmistaan on oppinut saamen kielen ensimmäisenä kielenään. Saamelainen on myös sellaisen ihmisen jälkeläinen, joka on merkitty tunturi-, metsä- tai kalastajalappalaiseksi maa-, veronkanto- tai henkikirjassa.

    Saamelainen voi olla myös silloin, kun ainakin yksi vanhemmista on merkitty tai olisi voitu merkitä äänioikeutetuksi saamelaisvaltuuskunnan tai saamelaiskäräjien vaaleissa.

    Oikeusministeriö on aiemmin sanonut, että on vaikea arvioida, lisäisikö vai vähentäisikö uusi laki kokonaisuudessaan vaalikelpoisten määrää. Kielikriteerin laajentaminen lisäisi määrää, kun taas lappalaiskriteerin poistaminen vähentäisi sitä.

    Saamelaiskäräjälain suunniteltu muutos on aiheuttanut ristiriitoja myös saamelaisten keskuudessa. Saamelaiskäräjät kuitenkin osaltaan hyväksyi esityksen marraskuussa äänin 15–3. Saamelaisten keskuudessa kiistoja on muun muassa siitä, että osa saamelaisista katsoo, että nykyinen laki sallii sellaisten ihmisten osallistumisen saamelaisia koskevaan päätöksentekoon, jotka eivät todellisuudessa ole saamelaisia. Uudistusta vastustavat puolestaan pelkäävät, että nykyisin päätöksentekoon osallistuvat saattavat menettää osallistumismahdollisuutensa.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa