• Maaseutu on tyhjentynyt jo 40 vuotta

    Uutiset
    23.1.201215:00
    TAPIO VILJANEN

    MT.ssä 13.1. Tapio Arola kirjoitti otsikolla maaseudun tyhjennystä yritetään vimmatusti. Toki kirjoituksessa mainitut seikat vaikuttavat maaseudulla asumiseen, mutta suurin maaseudun tyhjentäminen on tapahtunut jo ennen dieselin hinnan korotusta. Itse en laske maaseuduksi kirkonkyliä, joissa asuu parituhatta ihmistä.

    Kirjoituksessa vaadittiin pörssiyhtiöiden pääkonttorien siirtoa pois pääkaupunkiseudulta. Aloittaisin kuitenkin siirrot sellaista toimijoista kuin maa- ja metsätalousministeriö, MTK, Tapio ja Maaseudun Tulevaisuus.

    Lisäksi kaikki yhteisillä varoilla rahoitetut yhdistykset voisivat myös muuttaa pois Helsingistä. Tämän jälkeen voitaisiin ”vaatia” yksityistäkin sektoria alueellistamiseen.

    Toisaalta, alueellistetaan me mikä tahansa yhteisö, se ei kohdistu maaseutuun eikä edes kirkonkylään. Lisäksi ihmisten halukkuus muuttaa työpaikan mukana esimerkiksi maaseudulle Kuopioon ei tunnu innostavan. Näinhän on käynyt valtion alueellistamistoimissa.

    Puhutaan paljon, että hyväkuntoiset eläkeläiset haluaisivat muuttaa maaseudulle. Tämän taas estää niin sanottujen maaseutukuntien halu keskittää kaikkia asuminen ja palvelut kuntakeskukseen.

    Mutta tärkeintä olisi olla jokin suunnitelma siitä, missä ihmiset työskentelevät ja asuvat lähivuosikymmeninä, ettei tehdä turhia investointeja infraan ja rakentamiseen. On järkyttävää katsoa, kun Suomessa puretaan 30–40 vuotta vanhoja yhteiskunnan varoin rakennettuja kerrostaloja.

    Teollisuushalleja jopa isoja teollisuusalueita on tyhjillään ja kaikkiin niihin on yhteiskunta rakentanut tiet, rautatiet, viemärit, vesijohdot, tele- ja sähköverkot ja niin edelleen.

    Tapio Viljanen

    Luusniemi, Kangasniemi

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    maaseutu
    alueellistaminen
    Suomi
    huoneistolainsäädäntö
    kunnat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle